"Katsoppa vaan, kuinka se potkii takajaloillansa!"
Kun piiat menivät ohi karsinan niitylle lypsämään lehmiä, seisahtivat he myöskin tässä: "Näetkös, Stiina, tuossa on herra Triddelfitzin muuli!"
"Tule, käydäänpä likemmäksi, Wiikka".
"Ei, sitä en minä tee, se näyttää niin rumalta!"
"No, kaikkiapa vielä! Ethän häntä itseä kumminkaan niin kammo, sillä hän määrää sinulle aina kaikkein helpoimmat tehtävät".
Ja koko lähiseudussa tuli nyt rautikkotamma ja muuli ja Fritz tunnetuiksi, ja missä hyvänsä Fritz nähtiin, kysyttiin aina hänen suureksi harmiksensa, kuinka muuli jaksoi. Mutta aasinvarsa siitä viisi välitti, hän juoksenteli kesäkauden muiden jalosukuisten varsain kanssa ympäri karsinassa ja jos joku tuli häntä liian likelle, tiesi hän antaa hänelle hyvän kiemauksen.
Luku 23.
Tässä luvussa tekee Aksel laskujansa ja parantelee talouden hoitoa Ayrshire-sonneilla ja hienovillaisilla jaaroilla. Kananen tahtoo kaiken mokomin lentää yli Pümpelhagenin rajan. Gottlieb pelaa bostonia, ratsastaa, tanssii ja laulaa hei-rallaralla-raa! Nuori Jokkum ja nuori Sulttaani katselevat iltataivasta. Kotiapteekista ja vanhoista kenkärajoista, hiljaisesta miehestä ja kolkosta haudasta. Pastorin pieni rouva, Lovisa ja Bräsig katselevat kirkkomaata, Mukkel ja Kananen pappilanmaata.
Tämä vuosi oli Pümpelhagenille ollut oikein siunattu vuosi, ja kun syksy läheni ja viljan hinta nousi, luuli Aksel pääsevänsä kaikista huolistaan ja murheistaan. Hän laski ja laski, ja tiesi ihan täsmälleen, jos hän sai turnipsista niin korkean hinnan ja villoista niin ja niin paljon ja karjantuotteista niin paljon, kuinka monta kappaa nisuja hänen oli myyminen, maksaaksensa velkansa viimeiseen taaleriin. Kylläpä sitte perhana riivaisi, jos ei hän tänä vuonna päässyt kaikista veloistaan. Mutta tämä vuosi olikin toista, hän oli itse ollut Pümpelhagenissa, hän oli itse isäntänä hoitanut asioitansa, ja isännän silmä on talouden pidossa, mitä aurinko on suuressa mailmassa, sen valossa kasvaa ja kypsyy kaikki, sillä isännän jalka pellon sonnittaa. Eikä kauvan viipynyt, niin riisti Aksel vaivihkaa nämä armolahjat pois Jumalan käsistä ja luki tämän siunatun vuoden omaksi ansioksensa; nuo korkeammat viljan hinnatkin näyttivät hänestä olevan hänen ansionsa.
Hän ui nyt päälläpäin ja jos häneltä sattumalta silloin tällöin puuttuikin rahoja talouden tarpeellisten ulostekojen ja Taavetin ja Slusuhrin langenneiden vekselien maksamiseen, niin ei se mitään haittanut, sillä hän oli viisaalla ja kelvollisella talouden pidollaan hankkinut itselleen suurta luottamusta lähitienoossa, johon päätökseen hän tuli siitä, että kumminkin Pomukkelskopp useassa tilaisuudessa oli tarjonnut hänelle rahoja lainaksi. Ne oli hän ottanutkin arvelematta vastaan, päästäksensä Taavetin kynsistä, ja niin maksoi hän Pomukkelskopin rahoilla velkansa Taavetille ja Slusuhrille, ja nämä antoivat rahat taas Pomukkelskopille ja Pomukkelskopp taas hänelle, ja niin kulkivat rahat mieheltä miehelle, ja tämä kiertokulku olisi ollut varsin hauskaa, jos ei Aksel olisi ollut ainoa, joka siitä tappiolle tuli ja jos ei Pomukkelskopilla olisi ollut vaiva, uudestaan järjestää rahapakat, ettei Aksel huomaisi, että hän aina sai takasin omat rahansa. Mutta sitä ei voitu välttää, jos ei Pomukkelskopp tahtonut astua ilmi piilostaan, josta hän väijyi Pümpelhagenia; hän otti siis tämän vaivan hartioillensa, pääasiallisesti sentähden, että hänellä oli oma ilonsa siitä, että kanssakäyminen heidän välillään oli tullut niin vilkkaaksi.