"Oi", huudahti Frida ja kavahti ylös, "ja olet loukannut rehellisen suoran miehen sydämen kuolemaan asti! Aksel", rukoili hän ja laski molemmat ristiin ladotut kätensä Akselin olkapäälle, "Frans on mennyt pehtorin puolelle, mene hänen perässänsä, sovita taas, mitä olet rikkonut, tuo hän taas meidän luoksemme".
"Minun pitäisi kai pyytää häneltä anteeksi pehtorini läsnäollessa? Ei, sen jätämme mieluisemmin tekemättä! Oo, tämäpä on kummaa!" ja hän kiihotti itsensä taas teeskenneltyyn kiukkuunsa, "minulta varastetaan 2000 taaleria, minun pehtorini mestaroi minua, minun orpanani pitää rakkaan appi-isänsä puolta ja nyt yhtyy vielä oma vaimoni heidän seuraansa!"
Frida katsahti hänen silmiinsä, hellitti kätensä, viskasi saalin hartioillensa ja sanoi: "Jos et sinä mene, niin menen minä", lähti ulos ovesta ja kuuli Akselin vielä vaan huutavan: "Niin, mene vaan, mene! Mutta sen vanhan ketun on lähteminen pois talostani!"
Kun Frida kävi yli pihan, valjastettiin jo Fransin hevosia, ja kun hän tuli pehtorin huoneesen, oli Hawermann juuri sanonut nuorelle herralle: "Herra von Rambow, te olette sen unhottava. Te olette tähän asti viettäneet elämäänne meidän ahtaassa piirissämme; kun te menette matkoille — jonka minäkin pidän varsin oikeana — niin tulee teille toiset ajatukset. Mutta, Frans kulta", sanoi vanhus oikein sydämellisesti, muistellessaan entisiä aikoja, "älkää saattako lapseni sydäntä levottomaksi".
"En, Hawermann", sanoi Frans juuri, kun nuori rouva astui huoneesen.
"Herranen aika!" huudahti Hawermann, "minä olen unhottanut jotakin.
Suokaa anteeksi, armollinen rouva!" ja niin lähti hän ulos ovesta.
"Aina hellätuntoinen ja nöyrä!" virkkoi Frida.
"Niin, sitä hän on", sanoi Frans ja katseli vanhuksen menoa. Vaunut ajettiin esille, mutta niiden oli vielä kauvan odottaminen: näillä molemmilla oli vielä paljon haastelemista toinen toisensa kanssa, ja kun Frans vihdoin nousi vaunuihin, olivat nuoren rouvan silmät punaset ja Fransinkin kiilsi kyynel silmässä: "Tervehtikää vanhaa, kunnon pehtoria!" sanoi hän. "Ja tervehtikää myös Akselia!" lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä, puristeissaan Fridan kättä. Vaunut vierivät matkoihinsa.
Luku 26.
Rouva Nüssler saa jotakin päähänsä ja hänen nojatuolinsa narahtaa, Bräsig hyväksyy sen myöskin, ja rouva Nüssler lähtee sentähden Rudolfin kanssa Pümpelhageniin. Mitä rouva ja herra von Rambow sanovat tämän käynnin johdosta. — Gottlieb ja Jokkum matkaavat Pomukkelskopin luoksi ja Jokkum piirtää nimensä kirjaan. Ajaja Kristian ennustaa ja ennustaa oikein. — Varo nenääsi. — Liina halaa Gottliebiä ja luulee saaneensa sammakon syliinsä. — Jokkumin nenä tulee kylpylaitokseen, ja Bräsig vannoo löylyttävänsä Pomukkelskoppia kuin pieni Taavetti suurta Goliathia.