Nuori-Jokkum istui uuninnurkassa ja poltteli tupakkaa, nuori Sulttaani makasi tuolin alla, pää roikkuen niin pitkälle, että voi nähdä Jokkumin. Jokkum katsahti Sulttaaniin, vaan ei sanonut mitään, eikä Sulttaanikaan sanonut mitään. Oli varsin hiljainen ja rauhallinen meno tänä joulukuun iltapuolipäivänä Reksowissa, ainoa, joka rytisi ja narisi yhtä mittaa, oli rouva Nüsslerin varpuinen nojatuoli, jolla hän istui akkunan ääressä; joka kerta, kun rouva Nüssler heitti silmuksen kudinvartaasen, narahti tuoli, eikä häntä voitu siitä moittia, sillä rouva Nüssler ahdisti häntä pahasti, hän oli nimittäin aikaa voittain tullut jotenkin lihavaksi rouvasihmiseksi.
Mutta tänään narisi tuo vanha tuoli pahemmin, kuin tavallisesti, sillä rouva Nüssler oli kutoissaan vaipunut syviin ajatuksiin, ja nämä ajatukset kävivät yhä levottomammiksi ja ahdistivat hänen mieltänsä ja painoivat tuolia, ja tuoli narisi yhä hullummin.
"Hyväinen aika", sanoi hän ja laski kutimen syliinsä, "niinhän on tämän mailman meno: toisen vaivaisen vahinko on toisen autuaan onni! Jokkum, tiedätkö mitä minä juuri ajattelin?"
"En", sanoi Jokkum ja katsoi Sulttaaniin, mutta ei Sulttaanikaan tietänyt.
"Jokkum", sanoi rouva Nüssler, "mitä sinä siitä arvelet, jos Gottlieb etsisi Gürlitzin kirkkoherran paikkaa? Gottlieb on tosin vanhaan kirkkoherra vainajaan verraten vaan viheliäinen raukka; mutta joku saa sen paikan kumminkin, miks'ei hän ole yhtä hyvä sitä saamaan kuin joku toinenkin?"
Jokkum ei sanonut mitään.
"Jos Pomukkelskopp olisikin häntä vastaan, meidän väki ja
Warnitzilaiset valitsevat hänen kumminkin; tulee siis vaan riippumaan
Pümpelhagenin herrasta. Mitä sinä siihen sanot, Jokkum?"
"Niin", sanoi Jokkum, "kyllä kai se niin on, on kai", ja koska asia häntä suuresti liikutti, puhui hän vielä enemmän ja sanoi: "mitä voi sille tehdä?"
"Ah", sanoi rouva Nüssler, "sinun kanssasi ei ole puhumista. Jospa Bräsig olisi täällä, hän voisi neuvon antaa", ja alkoi kutoa uudestaan.
"Aa", huudahti hän noin puolen tunnin kuluttua, "siinä paha, missä pahasta puhutaan; tuollahan tulee Bräsig ajaen kartanolle. Ja ken on hänen kanssansa? Rudolf — no johan nyt, Rudolf! Kuinka tulee Rudolf tänään tänne? Jokkum, tee minulle mieliksi — se poikahan käyttää itsensä siivosti — ja älä häntä nyt suututa monilla vanhoilla sananparsillas". Niin puhein juoksi hän ulos ovesta, ottamaan vieraita vastaan.