"No, katsokoon hän itse eteensä", sanoi rouva Nüssler, "mutta Jokkum ja minä puhuimme juuri siitä nuoresta, herrasta — Miina, sinä voit mennä vähän Rudolfin kanssa kävelemään! Ja Liina, sinä teet heille seuraa!" — ja kun nuoret olivat menneet, pitkitti rouva Nüssler: "Bräsig, me puhuimme Gürlitzin kirkkoherran paikasta: Jospa Gottlieb voisi sen saada!"
"Rouva Nüssler", sanoi Bräsig ja pidätti heilurinsa käymästä ja seisahtui rouva Nüsslerin eteen, juurikuin olisi kello lyönyt täyden tunnin, "mitä te nyt juuri sanotte, on uusi ajatus, eikä mikään ihminen koko mailmassa ole niin näppärä keksimään mitäkään uutta kuin naiset. Mistä te tämän ajatuksen olette saaneet?"
"Ihan itsestäni", sanoi rouva Nüssler, "sillä Jokkum ei pidä minun kanssani tätä nykyä enää ensinkään yhtä; hän tekee semmoisissa asioissa aina vaan vastusta".
"Jokkum, ole sinä vaiti!" sanoi Bräsig, "sinä olet väärässä; sillä tällä sinun rakkaan rouvasi ajatuksella on ponsi ja perä. — Warnitzin puolesta menen minä takaukseen; kartanon alustalaiset valitsevat minun vaalipappini, vaikka herra kreivi ja kreivinna seisoisivat päällänsä; Reksowin puolesta vastaat sinä, Jokkum; Pomukkelskopp panee vastaan, vaikka vaan kiusastakin; mutta se ei haita; Pümpelhagenista riippuu paljo. — Mutta kuka on haasteleva asiasta nuoren aatelismiehen kanssa? Hawermann? Hän on tätä nykyä isäntänsä kanssa epäsovussa: — Minä? En kelpaa, sillä hän on minua loukannut. Nuori Jokkum itse? Minä en luota Jokkumiin: hän takertuu vaan sananparsiinsa. Gottlieb? — On hyvä mies, mutta pöllöpää. — Siis ken? Rudolf! On koko perhana mieheksi, niinkuin Hilgendorf minulle on kirjottanut. Rudolfin pitää mennä Pümpelhageniin ja te, rouva Nüssler, menette muassa sukulaisuuden vuoksi, että hän voi sanoa syynsä".
"Herranen aika!" huudahti rouva Nüssler, "pitääkö minun mennä nuoren herran luo?"
"Ei", sanoi Bräsig, "te menette nuoren rouvan luo ja Rudolf nuoren herran luo. Missä on Rudolf? Rudolfin pitää heti tulla tänne".
Rudolf olikin kohta valmis lähtemään tälle matkalle orpanansa Gottliebin hyväksi, ja sovittiin siitä, että hän seuraavana päivänä menisi tätinsä kanssa Pümpelhageniin.
Niin tapahtuikin; mutta kun lähetyskunta saapui Pümpelhageniin, ei herra von Rambow ollut saapuvilla, hän oli mennyt ratsastamaan; he menivät sentähden armollisen rouvan luo, joka otti heidät ystävällisesti vastaan. Rouva Nüssler lähestyi häntä ujostelematta ja ilman pitkittä mutkitta ja sanoi: "Älkää panko pahaksi, armollinen rouva, että minä tulen teidän luoksenne näin kursastelematta; minä kuulun vanhan ajan ihmisiin ja minun mielestäni on puhdas tinatalrikki paljoa parempi kuin hopeainen, joka on likainen".
Frida riisui itse liinan rouva Nüsslerin kaulasta, kehotti häntä istumaan sohvaan, antoi ystävällisen viittauksen kädellään Rudolfille istumaan tuolille ja aikoi itse istua vieraansa viereen, kun samassa rouva Nüssler keskeytti hänet, sanoen varsin tuttavallisesti: "Näettehän, armollinen rouva, tämä on minun orpanani, joka aikoo tulla minun vävykseni; hän on kauppias Kurzin poika Rahnstädtistä, jonka luona tekin teette kauppaa".
Rudolf kumarsi kohteliaasti ja muutamien niiausten perästä istui rouva Nüssler viimeinkin sohvaan.