"Niin", sanoi tämä lihava rouva, "hän on myös lukenut, mutta ei ole siinä pitkälle tullut; mutta nyt, ruvettuansa maamieheksi edistyy hän hyvästi, niinkuin Hilgendorf on Bräsigille kirjottanut".
Tämä kaikki oli kyllä totta, mutta Rudolfista tuntui se tässä tilaisuudessa sopimattomalta, jonka tähden hän keskeytti tätinsä puheen ja sanoi: "Mutta täti kulta, te ette aikoneet puhua minusta, te aioitte puhua Gottliebistä".
"Niin, armollinen rouva, se on minun varsinainen asiani: minulla on nimittäin vielä toinen orpana, joka myös aikoo tulla vävykseni, rehtori Baldrianin poika Rahnstädtistä, hän on lukenut loppuun asti ja on suorittanut kaikki tutkinnot, mitkä vaaditaan, ja voi nyt mikä päivä hyvänsä tulla kirkkoherraksi. Nyt on meidän rakas vanha pastorimme muuttanut ijankaikkisuuteen — ah, armollinen rouva, mikä kelpo mies hän oli! — ja te ette saata siis kummaksua, että minä mielelläni näkisin, että Gottlieb saisi tämän kirkkoherran paikan, sillä niin pysyisi minun Liinani lähitienoilla".
"En, rouva kulta", sanoi Frida, "sitä en minä kummaksu, ja jos minusta riippuisi, tulisi kaikissa tapauksissa teidän vastainen vävynne paikan saamaan; minä olen kuullut niin paljon hyvää teistä ja teidän tyttäristänne".
"Todellakin?" kysyi rouva Nüssler, sydämestä liikutettuna. "Niin, niin, kyllä he ovat herttaisia tyttöjä!" huudahti hän.
Samassa kuului askelten ääni ulkoa ja herra von Rambow, joka palasi ratsastusretkeltänsä, astui sisään. Nuori rouva esitteli vieraat ja Aksel katseli, nimet kuultuansa, hyvin pitkäkseen pitkin nenäänsä. Mutta Rudolf ei siitä ottanut hämmästyäksensä, hänellä oli mahtava uutinen varalla, jota hän ei nyt aikonut käyttämättä jättää: hän lähestyi nuorta herraa likemmäksi ja sanoi: "Herra von Rambow, saisinko puhua pari sanaa teidän kanssanne kahdenkesken?"
Aksel ja Rudolf siirtyivät viereiseen huoneesen.
"Herra von Rambow", sanoi Rudolf, "teiltä varastettiin edellisellä viikolla 2000 taaleria, kaikki tanskalaisissa kultatukaateissa, niinkuin itse olette sanoneet; päivätyöläinen on karannut, ja näyttää siltä, kuin ei häntä enää saataisi kiini; mutta rahojen perille on tultu".
"Mitä?" huudahti Aksel, "mistä sen tiedätte?"
"Sitte eilisen iltapuolisen tiedän minä, että Rahnstädtin pormestari on saanut hyvän viittauksen siihen suuntaan. Kun minä seisoin isäni kanssa hänen kauppapuodissansa, tuli eräs kankurinvaimo. joka riitelee miehensä kanssa avioerosta, ja pyysi saada rikkoa tanskalaista kultatukaattia. Minä tunnen vaimon, hän on keppiköyhä, ja pormestari tietää erojuttukirjoista, ettei vaimolla ole mitään, ei niin mitään. Isäni ja minä ilmotimme tämän asian pormestarille, ja kun vaimoa kuulusteltiin, saatiin tietää, että hänellä paitsi mainittua kultarahaa vielä on ollut muitakin rahoja, joista hän ei voinut tehdä tiliä, mitenkä hän ne oli saanut, ja — mikä on pääasia — hän oli samana aamuna käynyt samaa tietä kuin teidän sanansaattajanne".