"Kyllä vaan, eno", sanoi kandidaatti "entäs teidän?"
"Eheät ovat", vastasi Jokkum, "kaikki muut paitsi nenä, mutta sen olen kai kokonaan menettänyt".
Vaunut nostettiin taas ylös ja kun taas kukin istui paikallansa, kääntyi Kristian puolittain taaksepäin ja sanoi: "Herra, enkö minä sitä jo iltapuolella ennustanut, tämä on sama paikka?"
"Pöllöpää!" huudahti Jokkum ja pyyhkieli nenäänsä, "sinä nukuit".
"Nukuin! herra, minäkö nukuin? Tämmöisessä pilkkopimeässä on yhdentekevä, joko nukkuu tai valvoo; mutta minä sanoin sen edeltäpäin. Tunnenhan minä tämän tien ja minä sanoin sitä heti".
Ja kun hän sittemmin kertoi tapauksen toisille rengeille, vakuutti hän yhä, että hän oli sen edeltäpäin sanonut; mutta herra ei ollut tahtonut sitä kuulla, ja Jokkumia ruvettiin tästä lähin pitämään oikeana uhkarohkeana miehenä, joka syyttä pani henkensä alttiiksi.
He ajoivat kuistin eteen ja Gottlieb astui ensin alas vaunuista. Liina oli jo kauvan istunut levottomuuden tulisilla hiilillä ja oli tänä pimeänä iltana, kuullellut jokaista pienintäkin hivausta ulkoa, joka voi tuoda hänelle varman tiedon, kuinka oli käynyt. Nyt kuului jotakin — siinä he ovat — ei, se oli vaan tuulen humina poppelipuissa — mutta nyt! — oikein. Vaunuthan ovat, nyt tulevat likemmäksi, jo ajavat pihalle — Liina hypähti pystyyn, hän juoksi ovelle, mutta täytyi ensin painaa kätensä levottomasti sykkivälle sydämellensä — hyväinen aika, kuinka se tykki toivosta ja pelosta! — Liina juoksi porstuaan. "Pysy kaukana minusta!" huudahti Gottlieb, mutta liian myöhään; Liina oli hyvin varomaton, vaikka hän oli vanhin — hän heittäytyi Gottliebin kaulaan ja pusersi hänet tuliselle sydämellensä: mutta, yhtäkkiä tunsi hän käsiensä ja lämpimän povensa kylmenevän, hänestä tuntui kuin olisi hän saanut sammakon syliinsä, hän hellitti kätensä ja huudahti: "Herranen aika, mikä sinua vaivaa?"
"Ajoimme nurin", sanoi Gottlieb, "me olemme Jumalan armollisella avulla ajaneet nurin; se tahtoo sanoa, Kristian ajoi nurin, mutta Jumalan armollinen apu varjeli meitä vahingollisista seurauksista".
"Miltä te näytätte!" huudahti Bräsig, joka kynttilän kanssa tuli porstuaan, juuri kun Jokkum astui sisään ulko-ovesta.
"Niin, Bräsig", sanoi Jokkum, "kyllä kai se niin on, on kai: me ajoimme nurin".