"Että sinä olet pöllöpää", sanoi Kananen ja veti hänen ulos ovesta.
"Hyvä herra pastori", sanoi Bräsig ja meni Gottliebin kanssa puutarhaan, "tästä asiain menosta ei teidän tule kiittää minua, vaan ainoastaan omaa rakasta rouvaanne, Liinaa. Kummallista kyllä, kuinka nuo pienet, viattomat olennot heti häiden perästä tulevat jäykemmiksi. No, antaapa heidän olla, heillä on usein oikeus puolellaan. Mutta te, joka teidän kristilliseltä kannaltanne katselette korvapuusteja, joita annetaan oikealle ja vasemmalle poskelle, te tietysti saarnaatte vihaa vastaan, mutta vihaa pitää olla; missä ei mitään vihaa ole, siinä ei mitään rakkauttakaan, ja tuo juttu korvapuusteista on minusta paljasta lorua. Minä vihaan vimmatusti, minä vihaan Samuli Pomukkelskoppia! Mitä? Kuinka? Mitä? Eikö semmoista juutasta pitäisi vihata?"
"Hyvä pehtori kulta, tämä jumalaton ajatustapa…" ja Gottlieb olisi kai nyt uudessa asemassaan seurakunnan pappina pitänyt vielä ankaramman nuhdesaarnan vanhukselle kuin ennen onkimisesta, mutta hyväksi onneksi tuli samassa Liina sisään ja heittäytyi ilman pitkittä mutkitta Bräsigin kaulaan: "Bräsig kulta, Bräsig kulta, kuinka voimme teille sen palkita, että meidän hyväksemme luovutte rauhallisesta levostanne?"
"Älä siitä surua pidä, Liinaseni, missä vihaa on, siinä on myös rakkautta; mutta huomasitko, kuinka minä kutsuin häntä vaan ylenkatseellisesti herra Sameliksi, vaikka hänen ristimänimensä on Samuli?"
"Te tarkotatte kai Samuelia", puuttui Gottlieb puheesen.
"En, herra pastori, 'Samueli' on juutalainen nimi, ja vaikka hän on todellinen juutalainen, s.t.s. kastettu, niin on hän kuitenkin kasteessa saanut tuon kristillisen nimen Samuli, ja hänen vaimonsa sai nimen Karnalia".
"Pehtori Bräsig", huudahti Liina ja purskahti nauruun, "nyt te sekotatte kaikki sikin sokin! Hänen ristimänimensä on Kornelia".
"Mahdollista kyllä, että hän tätä nykyä häveliäisyyden tähden kutsuu itseänsä niin, mutta minä olen sen omilla silmilläni lukenut. Kun siihen aikaan vanha pastori Bobzin oli kuollut ja lukkarin täytyi pitää kirkonkirjaa, silloin oli siihen kirjotettu: Vihityt herra Samuli Pomukkelskopp ja neitsy Karnalja Kielipalku, sillä hän on syntyänsä kielipalku ja kanalja on hän myös. Mutta, Liina, jättäkäämme heidät; semmoisten kanssa ei meillä ole mitään tekemistä, ja me kolme tahdomme elää onnellisessa avioliitossa ja tuon pienen kulmakamarin annatte te minulle, että minä voin pitää silmällä talouden toimia ja sittehän piru riivaa, jollei nuori herra pastori vuoden perästä itse voi hoitaa maanviljelystänsä. Mutta nyt hyvästi! Minä tiedän kaksi kelvollista lypsävää lehmää, ne ostan minä ensialuksi ja nuo molemmat kimot vanhalta Prebberowilta, ja vanhan pastorin Yrjön pidämme, sillä hän on oikein koko urhio mieheksi, mitä hevosten ja karjan hoitoon tulee. Ja nyt hyvästi!" ja niin meni hän matkoihinsa, tuo vanha pakana, joka ei voinut olla vihaamatta.
Mutta joka vihata tahtoo, hän älköön panko pahaksi että häntä myös vihataan; ja ketään ei tänä päivänä enemmän vihattu kuin pehtori Bräsigiä.
Kun Pomukkelskopp oli kotia tullut, alkoi Kananen sukia ja sivellä tuota rauhallista yksinkertaista meklenpurilaista perheenisää ja lainlaatiaa mitä ilkeimmällä tavalla ja pisteli hänen onnetonta ritarillista lihaansa pillikkeillä ja nokkosilla, ja Kanasen ivallisten sananparsien loppuna oli aina: "Niin, Kopp, sinä olet yhtä viisas kuin tanskalainen hevonen, tulet kolmea päivää ennen sadetta kotia!"