"Ihmiset sanovat sitäkin, että he molemmat jo edeltäpäin olivat asiasta keskenänsä sopineet; mutta sitä en minä usko".
"Ja miks'ei? Mitä oli sillä vanhalla lurjuksella minun selkäni takana vaimon kanssa haastelemista? Mies, joka muuten aina oli selvä, olisi tällä kertaa ollut juovuksissa!"
"Niin, mutta senhän sanoi Rahnstädtin pormestari itse huomanneensa".
"Ah, tuo pormestari! Mitäpä semmoisesta tuomarista asian tutkiaksi! Joku kankurin vaimo olisi muka tehnyt sen, hän olisi keskellä maantietä ottanut päivätyöläiseltä rahat, ja miksikä luullaan sitä? Sentähden että hän on tahtonut rikkoa tanskalaisen kultatukatin, jonka hän oli löytänyt; sillä siinä pysyi vaimo lujana, ja tuon viisaan herra pormestarin täytyi laskea hänet irti".
"Niin, ja se, joka sanoi nähneensä kultatukatin, kauppias Kurz, on
Hawermannin sukulainen".
"Oh", huudahti Aksel, "vielä tuhannen taaleria antaisin minä, kun vaan pääsisin näiden ilkeyksien perille".
"Se ei ole mikään helppo tehtävä", sanoi Pomukkelskopp, "mutta kaikkein ensiksi ottaisin minä milloin lähtee hän?"
"Hawermann? Huomenna".
"Niin, kaikkein ensiksi ottaisin minä hänen kirjansa, tarkasti tutkiakseni; ei voi tietää, ovatko nekään oikeassa kunnossa. Tarkastakaa erittäinkin rahalaskuja; toisinaan voi tavata odottamattomia seikkoja. Hän on muuten hyvissä varoissa, koska hän aikoo elää Rahnstädtissä koroillansa. No, hän onkin monta pitkää vuotta ollut hyvässä ammatissa; mutta, minä tiedän myös varmaan, että vanhuksen on täytynyt maksaa velkoja, jotka eivät olleet vähäpätöisiä Hän on myöskin — niinkuin minä sattumalta olen notarius Slusuhrilta kuullut — lainaillut vähiä rahojansa, kenties talonkin rahoja, liikaa korkoa vastaan".
"Oh", huudahti Aksel, "ja kun minä silloin häneltä pyysin" — tässä keskeytti hän puheensa, ettei hän mitään ilmiantaisi; mutta hän joutui vihan vimmaan ajatellessaan, että Hawermann olisi silloin voinut häntä auttaa, vaan ei ollut sitä tehnyt, kun hän ei ollut tarjonnut hänelle kylläksi korkeita kasvuja.