"Mitä te hänestä ajattelette?"
"Oo, en juuri mitään. Minä ajattelen vaan, kuinka hän niin tuota pikaa tuli pois talosta, ja laukaus sitte".
"Se on kaikki tyhjää lörpötystä", sanoi Bräsig harmistuneena.
"Sitä minäkin sanon, herra pehtori; mutta tallirenki Kristian, hän seisoi tässä, kun me kuormaa teimme, ja hän sanoi, että koko onnettomuuteen oli syynä nuo perhanan paperit, sillä Hawermann nimittäin ei ollut voinut näyttää oikeita papereita. Niin, sitä minäkin sanon, ne perhanan paperit!"
"Hawermannin paperit ovat kaikki hyvässä kunnossa".
"Niin, sitä sanon minäkin, herra pehtori, mutta se hiton ampuminen! Tänä aamuna kertoi meidän nuori herra Kustaa sen kaikille koko kylässä".
"Kustaa", huudahti Bräsig vihan vimmassa, "on lurjus, penikka, joka ei vielä ole kuiva korvain takaa!"
"Sitä sanon minäkin, ja älkää panko pahaksi, herra pehtori, mutta hän on kuitenkin paras koko joukkiosta. Sillä, näettehän, talossa on nyt ensin ukko — niin, Arndtin sisarenpoika oli viime viikolla täällä, hän on kotoa Anklamista Preussissa, ja hän tiesi kertoa, että mitä meidän herraamme tulee, killui aina ihmisen nahkaa hänen kepissään, niin oli hän piessyt väkeä; mutta sitä eivät preussilaiset tahtoneet suvaita, ja he menivät maakreivin eli maaneuvoksen — minä en oikein tiedä kummaksi häntä sanotaan — luoksi ja kantelivat hänen päällensä, ja maakreivin sanotaan häntä löylyttäneen hyvänpäiväisesti. Minä toivoisin, että meilläkin olisi maakreivi lähellä, sillä oikeuskanslia on liian kaukana".
"Niin", huudahti Bräsig suuttuneena, "jos teillä semmoinen maaneuvos olisi, niin olisi teillä jotakin erinomaista".
"Sitä sanon minäkin, herra pehtori; mutta kerta teki hän liian törkeästi, hän löi erään raskaan vaimon ihan turmiolle, ja älkää panko pahaksi, herra pehtori, sitä pidän minä hyvin huonona tekona. Mutta siitä sai myöskin kuningas tiedon ja antoi käskyn, viedä hänet iäksi päiväksi Stettinin linnaan, kantamaan siellä kanunankuulia. No, sentähden meni hänen pitkä puolisonsa kuninkaan luoksi ja lankesi kuninkaan eteen polvillensa, ja kuningas antoi anteeksi hänen miehensä rikoksen, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hänen täytyy kantaa rautaista rengasta kaulassaan kaiken ikänsä ja käydä joka syksy neljä viikkoa aikaa kantamassa kuulia Stettinin linnassa — tänä syksynä on hän taas ollut siellä — ja samassa oli hänen lähteminen pois maasta; ja niin on hän tullut, tänne. Mutta, sanokaapa, herra pehtori, jos hän nyt täältä ajetaan pois, minne hän sitte joutuu?"