"Jumaliste!" huudahti Taavetti, "hänellä on rahoja. Näittekö? Hänellä oli vielä koko tukku setelejä".
"Niin, mutta mistä vietävästä on hän ne saanut?"
"Niin, kysytäänpä Zodickilta".
Zodick oli Taavetin orpana, mutta köyhä, ja häntä käytti Taavetti aina kyytimiehenänsä, vaikka hänen varsinaisena toimenansa oli kuulustella, mitä ihmiset kartanoissa puhuivat.
"Zodick, oletko nähnyt, oletko kuullut, missä hän on ollut?"
"Swerinissä on hän ollut, niin sanoi kuski". "Swerinissä? Mitä on hänellä Swerinissä tekemistä?"
"Hän on sieltä noutanut rahoja", sanoi Zodick.
"Swerinistä? Enkö ole sitä aina isälleni sanonut, että aateliset auttavat toinen toistansa. Ne on hän varmaankin saanut rikkaalta orpanaltansa".
"Vai niin?" sanoi Slusuhr ja veti tukun setelejä ulos taskustansa ja piti niitä Taavetin nenän alla: "haisteleppa näitä! Haisevatko ne aatelismieheltä? Kynsilaukalta ne haisevat, teiltä penteleen juutalaisilta on hän ne saanut. Mutta se on yhdentekevä. Meidän on meneminen Pomukkelskopille. Hahaha! Kuinka se häijy itikka on hyppivä kiukusta".
Ja siinä hän oli oikeassa, Pomukkelskopp tuli ihan raivoon, kuullessansa, ettei hänen aikeensa ollut onnistunut: "Sitähän minä sanoin, sitäpä minä juuri sanoin: aika ei ollut vielä tullut; mutta Kananen, Kananen! Sinä minua siihen pakotit!"