Bräsig ei sanonut mitään, hän vaan irvisteli, hän istui jäykkänä, kuin Mooseksen Taavetti punnitessaan, kultarahaa, ja katseli kumpi oli vaa'assa painavampi, papillinen arvoko vai terve ihmisjärki.
"Lapsi kulta", sanoi Gottlieb, "kirjotettu on: Sinä et saa antaa auringon laskea vihasi ylitse, ja jos joku lyö sinua korvalle…"
"Gottlieb, se ei sovi tähän; emmehän ole vihaisia, ja mitä korvapuustiin tulee, olen minä samaa mieltä kuin Bräsig. — Jumala antakoon minulle anteeksi! mutta ennen muinoin lie kai laita ollut toinen, mailmassa, sen verran tiedän vaan, että jos se nykyään olisi tapana, niin syntyisi siitä semmoinen korville mäiskiminen, että joka mies saisi käydä, poski turvoksissa".
"Mutta, lapsikulta…"
"Gottlieb, sinä tiedät, etten milloinkaan sekaannu sinun papillisiin toimiisi; mutta päivällisatria on maallinen toimi, ja Pomukkelskopin luona vielä maallisempi kuin tavallisesti. Ja sinä unhotat, että meillä on vieraita. Eikö pehtori Bräsig ole täällä? Ja etkö tahdo ennemmin syödä pehtori Bräsigin kanssa kotona hernerokkaa ja siankorvia, kuin Pomukkelskopin kanssa herkkuja? Ja Miinan ovat he jättäneet kutsumatta", lisäsi Liina, kun Miina samassa astui sisään, "ja he tietävät kumminkin, että Miina asuu meillä".
Tämä oli Gottliebistä pätevä syy, hän piti paljo herneruo'asta ja porsaan korvat söi hän tavallisesti aina yksin, ja minä voin lisätä vielä, että hän todellakin rakasti suuresti Bräsigin seuraa, joka häntä niin paljon oli auttanut ja uskollisesti ohjannut maan viljelemisessä, ja Gottlieb aprikoi usein, kuinka semmoinen mies, kuin Bräsig, joka oli niin uskollinen ja rehellinen toimissaan, kuitenkin saattoi olla niin vähän kristillinen ja kirkollinen mielialaltaan. — Hän hylkäsi siis Pomukkelskopin kutsumuksen, mutta kun he nyt istuivat hernerokan ääressä ja Bräsig sattumalta tuli mainitsemaan, että hän oli varsinainen jäsen Rahnstädtin reformiyhtiössä, hypähti pastori Gottlieb kuin nuoli pystyyn, jätti siankorvat siksensä ja piti ankaran saarnan reformiyhtiötä vastaan. Liina nykäisi häntä tuontuostakin takinliepeestä: kylmenihän tällä tavoin hernerokka; mutta Gottlieb ei siitä välittänyt: "Niin", huusi hän, "Jumalan vitsaus on tullut maahan; mutta voi sitä ihmistä, jonka Herra valitsee vitsaksensa!" mutta koska ei tämä ollut mikään kirkko, puuttui Bräsig hänen puheesensa ja kysyi, kenenkä Jumala sitte siksi oli valitseva.
"Se on Herran kädessä!" huusi Gottlieb, "hän voi valita siksi minun, hän voi valita siksi Liinan, hän voi valita siksi teidän!"
"Liinaa ja minua ei hän valitse", sanoi Bräsig ja pyyhkieli suupieliänsä, "Liina ruokki köyhiä vuonna 47 ja minä vannoin muutama viikko sitte tasa-arvoa ja veljyyttä reformiyhtiössä; minä en ole mikään vitsa, minä en tee kenellekään ihmiselle pahaa; mutta jos minä kerran saisin Samuli Pomukkelskopin kynsiini — niin…"
Gottlieb oli liian kiihkoissaan, hän ei tätä ollenkaan kuullut, vaan saarnasi edelleen: "Oo, perkele käy nyt ympäri mailmassa kuin kiljuva jalopeura, ja se puhelava, joka tuossa kirotussa reformiyhtiössä on rakettu, on alttari, jossa hänelle uhria kannetaan; mutta minä pystytän toisen alttarin tätä alttaria vastaan; Jumalan huoneessa tahdon minä saarnata perkeleen suitsutusuhria, roformiyhtiöitä, vääriä jumalia ja heidän alttareitansa vastaan!"
Niin puhein istui hän ja särpi pikaisesti pari lusikallista rokkaa. Bräsig antoi hänen olla vähän ajan rauhassa, mutta kun hän havaitsi, että tuo nuori hengellinen herra taas oli sen verran vaipunut maallisiin toimiin, että hän kävi siankorviin käsiksi, sanoi hän: "Herra pastori, yhdessä kohdassa olette oikeassa, Rahnstädtin puhelava näyttää jotakuinkin perkeleen alttarilta, se on todellakin kuin jonkun viinakeittimön jähdytysamme; mutta että hänelle siellä uhrattaisiin, sitä en voi sanoa, jollei juuri räätäli Wimmersdorf tahi teidän oma rakas isänne sitä tee, sillä hän pitää aina kaikkein pisimmät puheet — ei, älkää minua keskeyttäkö! — Minä tahdon vaan sanoa, että niin kauvan kuin minä pirun olen tuntenut, ja siitä on jo monta vuotta, ei hän mielellään puutu Rahnstädtin reformiyhtiön toimiin, sillä niin tyhmä ei hän suinkaan ole".