"Minä en tiedä", sanoi hän Rudolfille, "miks'ei Bräsig tule? Hänellä, Jumala nähköön, ei kumminkaan ole mitään mailmassa tekemistä, eipä käy edes minuakaan katsomassa".
"Täti kulta", sanoi Rudolf, "tunnettahan hänen? jos ei hänellä mitään ole tekemistä, niin hankkii hän itselleen jotakin. Huomenna tulee hän kumminkin".
"Mistä sen tiedät?"
"Niin täti kulta", sanoi Rudolf hieman vitkastellen, "minä — minä olin aamulla katsomassa ruistamme Gürlitzin rajalla ja poikkesin samassa hetkeksi pappilaan; siellä Bräsig istui ja huomenna lupasi hän tulla".
"Rudolf, sinä et saa juoksennella pappilassa, sitä en minä suvaitse; sunnuntaisin, kun minä olen muassa, on toinen asia. Te istutte siellä ja kuhertelette ja sinä panet Miinan päähän kaikenlaisia ennenaikaisia houreita häistä ja naimisista, joista ei kumminkaan vielä mitään voi syntyä".
"Niin, mutta täti kulta, jos ei nyt piakkoin häät tule, niin tulemme me vanhoiksi ja harmaiksi, niitä odottaissamme".
"Rudolf", sanoi rouva Nüssler ja läheni ovea, "mihinkä joudumme minä ja Jokkum? Olemmehan vielä nuoria ja voimme työtä tehdä; pitääkö hänen ruveta takataataksi ja minun muonamuoriksi?"
"No", sanoi Rudolf, kun rouva Nüssler oli ulos mennyt, "niin liian nuoria ette toki enää ole, ettette jo voisi lepoon vetäydä. Ukko on kyllä siihen heti valmis, mutta eukko! hän tekee työtä siinä kuin kolme. No, huomenna tulee Bräsig; minä lykkään hänen edeltäni".
Ja Bräsig tuli: "Hyvää huomenta. Pysy paikallasi, Jokkum! — No, onko teilläkin täällä pieni kapina alulla?"
"On", sanoi Jokkum ja puhalteli savuja suustaan kuin kuokkamaasta; "mitäpä sille voi tehdä — Sulttaani?" sanoi hän, sillä hänen oli kääntyminen kysymyksellään Sulttaaniin, koska Bräsig jo aikaa oli pujahtanut ulos ovesta ja huusi ulkona rouva Nüssleriä.