"Koko mailma on tätä nykyä ryövärien luola", sanoi Fritz, "sen herra von Rambow eilen selitti puheessaan päivätyöläisille, ja sentähden ratsastin minä Rahnstädtiin ostamaan näitä aseita — toisen itselleni, toisen herralleni — me tahdomme pitää puoliamme aina viimeiseen veren pisaraan asti".
Rouva Nüssler katseli karsasteli Bräsigiä ja nauroi hieman salaa;
Bräsig nauroi täyttä kurkkuansa? "ja noilla kapineilla ja herra von
Rambowin puheella aiotte te tukkia päivätyöläisten suun ja saattaa
heidät toiselle mielelle?"
"Niin, sitä me aiomme; minun armollinen herrani sanoi väelle, että hän aikoi kohdella heitä lempeydellä mutta myöskin ankaruudella, jos niin tarvis vaati".
"Niin, kyllä kai se niin on, on kai", tokaisi Jokkum suustansa.
"Voit olla oikeassa, Jokkum, mutta minä luulen että nuoressa aatelismiehessä ei ole miestä sitä tekemään, sinä saat nähdä, että hän kohtelee hävyttömiä lempeydellä ja rauhaa rakastavia kovuudella".
"Onko hän taas pitänyt puheen?" kysyi Jokkum.
"Koko oivan puheen!" vakuutti Fritz.
"Mistä hän niitä saa? Minun on sitä ihan mahdoton tietää".
"Sehän on ihan yhdentekevä", sanoi Bräsig, "mutta mitä sanovat päivätyöläiset näistä sydämen purkauksista?"
"Ne roistot", sanoi Fritz, sillä hän oli paitsi höyliyttä oppinut herraltansa vielä paljon muutakin, "eivät ansaitse hengittää ilmaakaan, sillä kun minä puheen perästä kävin yli kartanonpihan, seisoivat ne lurjukset yhdessä ryhmässä ja minä kuulin heidän puhuvan 'lörpöttelemisestä' ja 'nurinperäisestä' taloudenpidosta".