"Sillä he tarkottivat kai teitäkin", nauroi Bräsig ilkullisesti.
"Se on kyllä mahdollista!" huudahti Fritz varsin vilpittömästi. "Ja iltapuolella tuli heitä viisi herran luoksi, ihan semmoisia, joita minä olin pitänyt ymmärtäväisimpinä, ja vanha nikkari Flegel oli puheenjohtaja ja sanoi: että, niinkuin he olivat kuulleet, oli herra Pomukkelskopp antanut väellensä anteeksi kaiken velan ja oli luvannut keille enemmän perunamaata ja vielä yhtä ja toista, mutta siitä eivät he tahtoneet valittaa, sillä niin huonossa tilassa kuin Gürlitzin väki, eivät he olleet likimaillekaan ja he olivatkin tyytyväiset siihen, mitä heillä oli; mutta kohtelemiseen eivät he olleet tyytyväisiä, sillä he saivat muka syyttömästi toreita ja heille tiuskittiin, jolloin he eivät sitä ansainneet, ja heitä ajeltiin kartanolla ja pellolla sinne ja tänne, niin etteivät he vihdoin enää tietäneet, mitä heidän piti tehdä; ja paras olisi kai, että herra von Rambow antaisi minulle eron, sillä minä en muka vielä ymmärtänyt johtaa niin suurta taloutta ja kohdella väkeä säädyllisesti, minä olen kaikin puolin vielä liian nuori. Ja jos he vielä saisivat jotakin pyytää, niin pyytäisivät he saada takasin vanhan pehtorinsa Hawermannin. — Niin, ajatelkaapa vaan! Mokomaa väkeä!"
"Hm!" sanoi Bräsig ja koko hänen naamansa vetäytyi ilkulliseen nauruun. "No, mitäpä vastasi nuori herra?"
"Kylläpä hän heille kyydin antoi ja sanoi heille, että kun hän oli minuun tyytyväinen — ja hän viittasi samassa kädellään minuun, jolloin minä tein nöyrän nojon — niin voivat hänen herrat päivätyöläisensäkin olla tyytyväisiä. Näettehän, silloin astui eräs vanha ukko, Juha Egel, esille — tunnettahan te hänen: hän on heistä vanhin, hänellä on harmaat hapset — ja sanoi, etteivät he olleet mitään herroja, sen he itse parhaiten tiesivät, ja kun he hänen, heidän herransa, luoksi olivat tulleet, olivat he tehneet tämän hyvässä tarkotuksessa eivätkä sen vuoksi, että he ajettaisiin pois pistävillä sanoilla. Herra von Rambow oli itse herra ja hän voi nyt tehdä, minkähän parhaaksi katsoi".
"Sepä on koko perhanan ukko!" sanoi Bräsig ja irvisteli taas.
"Niin, sanokaapa sitä! Mutta siinä ei vielä likimaillekaan kaikki; paksumpi pää tuli perästä päin. — Illempana näin minä kuinka toinen päivätyöläinen toisensa perästä meni ratsastalliin, ja koska tiesin, että Kristian Däselillä, tallirengillä, on vihankaunaa minua vastaan, niin ajattelin, mitäpä he siellä mahtavat hommata, ja menin tallin viereiseen vajaan, josta on aukko itse talliin, ja sieltä mä kuulin, kuinka Kristian Däsel yllytti toisia".
"Se tahtoo sanoa", puhkesi Bräsig sanomaan, "te kuultelitte hieman".
"No niin", myönsi Fritz.
"Onkin varsin oikein", sanoi Bräsig, "kertokaa vaan enemmän".
"Niin, minun on tässä mainitseminen, että Kristian Däsel kaiken mokomin tahtoo naida Sofi Degelin ja on jo useampia vuosia ollut hänen sulhasensa, mutta herra ei tahdo nainutta tallirenkiä, sillä hän luulee naineen tallirengin enemmän pitävän huolta omista lapsistaan kuin varsoista, joka onkin kai totta; mutta luopua ei herra hänestä myös tahdo, sillä hän luulee hänen hoitavan hevosia hyvin, — mutta minä puolestani sanon: se ei ole totta. — Ja nyt on Kristian Däsel saanut päähänsä, että jos puhdasrotuisten hevosten kasvattamisesta varsahakoineen tulisi loppu, niin antaisi herra hänen naida Sofi Degelin, ja sentähden yllytti hän tallissa päivätyöläisiä pyytämään että hevoshaat muutettaisiin perunamaiksi".