"No, te juoksitte kai heti herran luoksi ja kerroitte sen hänelle?"
Bräsig kysyi.
"Tietysti", sanoi Fritz, "hänen täytyi saada siitä tieto, että hän voi olla varuillansa. — Ja kun he nyt tulivat ja rupesivat puhumaan hevoshaoista ja perunamaista ja arvelivat, että heidän vaimonsa ja lapsensa toki olivat yhtä hyviä kuin herran tammat ja varsat, ja että niistä enemmän oli huolta pidettävä, silloin näytti hän heille kuuman ja päistikkaa tulivat he ulos ovesta. Kristian Däsel tietysti sai heti palkkansa ja ajettiin pois kartanosta".
"No, mitä sanoo teidän hyvä emäntänne tähän?" kysyi pehtori Bräsig.
"Niin", sanoi Fritz ja nykäytti olkapäitänsä, "mitäpä siihen vastaisin? Hän ei sano mitään. Minä en tiedä, mitenkä hänen laitansa on. Ennen tervehti hän minua — tosin hieman ylhäisesti, mutta kuitenkin kohteliaasti — nyt ei hän enää minuun luo silmäystäkään, ja niin on ollut laita aina siitä tyhmästä kirjajutusta saakka Mari Möllerin kanssa. — Niin, Mari Möller on myöskin poissa, ja nyt pitää emännyyttä armollinen rouva ihan yksin, ja se on minun tunnustammen, että hän on kelpo emäntä, vaikk'ei hän minua enää tervehdäkään; ja Karoliina Kegel sanoo, että armollinen rouva tekee sitä vaan haihduttaaksensa ajatuksiansa, ja toisinaan istuu hän ja kirjottelee kirjeitä, jotka hän kuitenkin taas repii rikki, ja panee kätensä sitte ristiin ja katselee pientä lastansa. Häntä tulee oikein sääli, sanoo Karoliina Kegel. — Mutta taloudenpito menee hyvästi ilman toraa ja parkua: niin ja niin pitää tehtämän ja niin tehdään. Jospa hänellä vaan olisi joku ystävä, sanoo Karoliina Kegel — no, minähän en siksi sovi — ja herralla ei ole myöskään ketään ystävää".
"Mutta minulle sopii se hyvin", huudahti rouva Nüssler ja kavahti ylös istuimeltaan, "ja huomenna menen minä hänen luoksensa ja sinä, Jokkum, voit myös kerran mennä sen raukan nuoren herran luoksi ja puhella hänen kanssansa; tämmöisinä aikoina tulee naapurien pitää enemmän yhtä".
"Niin mutta, äiti kulta", sanoi Jokkum, "mitä minä sille voin? — Ja hanhet; — mutta Gottlieb ja Liina…"
"Todellakin!" huudahti rouva Nüssler, "heidät molemmat ovat he leivälle saattaneet, ja sitä emme saa unhottaa".
"Hänellä, herra von Rambowilla", sanoi Bräsig ja näytti samassa oikein vanhalta, väijyvältä veijarilta, "hänellä on kai kyllä ystäviä? — Mitä sanoo herra Samuli Pomukkelskopp?"
"Pomukkelskopp?" kysäisi Fritz. "Hänen kanssansa emme enää seurustele", sanoi hän suurimmalla ylenkatseella ja kallistui Bräsigiä kohden ja kuiskasi, hänelle: "Hän on antanut meille haasteen, hän on sanonut ylös rahansa, minä tiedän sen Zodickilta, Mooseksen Zodickilta. Niin, se ystävyys on kokonaan lopussa, ja Slusuhr ahdistaa joka hetki, milloin kirjallisesti, milloin suullisesti; mutta me olemme myös ottaneet avuksemme asianajajan, sihteeri Reinin; tunnetteko häntä?"
"Kyllä vaan", kuiskaili Bräsig, "minä tunnen hänen pohjan navan ja
Ferro-saaren jutusta".