Renkivouti Kalsow pelästyi, tuli ulos väen luoksi ja sanoi: "Se ei auta, isäntä suuttui, meidän on odottaminen".
"Herranen aika", jupisi rouva Nüssler itseksensä aitassa, jossa puuhaili toimissaan, "mitä tämä merkitsee, seisoohan väki vielä yhä kartanolla?" ja tempaisi akkunan auki: "Mitä te täällä seisotte?"
"Me seisomme täällä ja odotamme, hyvä rouva".
"Mitä te odotatte?"
"Me emme sitä tiedä; isäntä aikonee kai pitää puheen".
"Kuka?" kysyi rouva Nüssler.
"Isäntä", vastasi Kalsow.
"Mitä aikoo hän pitää?" kysyi rouva Nüssler.
"Puheen", sanoi Kalsow.
"Kyllä minä hänet puhutan!" huudahti rouva Nüssler ja paiskasi akkunan kiini, juoksi alas Jokkumin luoksi, sai häneen käsikynästä kiini ja pudisteli häntä, ikäänkuin olisi hänen ensin saattaminen häntä tunnollensa: "Mitä sinä aiot? Aiotko sinä pitää täällä puheita? Minustako, vai Rudolfista ja Miinasta?"