"Niin, kansalaiset, minä tahdon puhua enemmän. Mitä puihin ja polttoturpeisin tulee: Turpeet ovat rahkasuon turpeita, jotka murenevat käsiin eivätkä anna mitään lämpöä, ja puut ovat kuusenkräniä ja risuja, joita lapset saavat kantaa selässään kotia metsästä. Ja peruna- ja pellavasmaa sitte! Missä on se? Kaikkein taaimmalla ja huonoimmalla pellolla. Kuka sitä sonnittaa? Linnut sitä sonnittavat, ja ken syksyllä näkee tuon viheliäisen pienen perunaläjän, hän lyö kätensä ristiin ja huudahtaa: hyväinen Jumala! tuostako on perheen ja sian koko pitkän talven eläminen? Mutta he eivät eläkkään siitä, he varastavat. Herra Pomukkelskopilta eivät he varasta, sillä sitte heidät hukka perisi, vaan he varastavat naapureilta, ja eräs minun ystävistäni, rouva Nüssler, on antanut käskyn, että niin pian kuin joku Gürlitzin päivätyöläinen tavataan hänen perunakuopistansa, on hän päästettävä irti, sillä hän tekee sen hädässään, ja tämä on kurjaa kyllä!"
"Eläköön rouva Nüssler!" huusi Juha Bank.
"Eläköön!" huudettiin, "eläköön!"
"Ja pellava sitte!" pitkitti Bräsig puhettansa, "noin pitkää!" ja hän osotti jalan mitan pitkin käsivarttansa, "niin että itse notarius Slusuhr, joka kumminkin on olevinansa herra Pomukkelskopin erityinen ystävä, minun lässäollessani lausui tämän pahan pilapuheen: sentähden käyttävät kai naiset Gürlitzissä niin lyhyitä paitoja, kun tuosta lyhyestä pellavasta ei tule tarpeeksi pitkiä".
"Se mies on hävytön konna", huusi rakennusmestari, "että hän vielä uskaltaa tehdä pilkkaa kurjuudesta. — Ulos! ulos!"
"Kansalaiset", alkoi Bräsig uudestaan, "minä tahdon vaan sanoa: asunto, lehmänlaidun ja puut ja polttoturpeet ja peruna- ja pellavasmaa, ne ovat päivätyöläisten häränpaisti ja luumut maalla, ne maistuvat varsin hyvältä, mutta he eivät saa niitä, ja se on syynä köyhyyteen maalla. — Mutta mistä saa köyhyys alkunsa kaupungissa? Kansalaiset, minä tahdon sen teille sanoa, sillä minä olen asunut täällä kaupungissa jo kauvan kyllä ja olen tarkastellut ihmisten elämää: syynä suureen köyhyyteen kaupungissa on köyhien suuri luku!"
Hän kumarsi, astui alas puhelavalta ja "eläköön" huutoja kaikui kautta salin. "Se mies on oikeassa!"
"Herra pehtori Bräsig eläköön!"
Ja presidentti Rein lopetti kokouksen, sanoen, että semmoisen puheen perästä ei kai enää kukaan toinen tahtomat astua esille; ja nyt lähestyivät kaikki Bräsigiä ja onnittelivat häntä ja jokainen pudisteli hänen kättänsä, paitsi Pomukkelskopp ja kaupungin soittoniekka David Berger; edellinen oli hiljaa hiipinyt tiehensä ja toinen oli juossut kotiansa, rämistämään kokoon soittokuntansa. Ja kun Bräsig astui ulos Grammelinin portista, törrötti seitsemän torvea puolikehässä häntä vastassa ja puhalsi suoraan häntä päin naamaa "Heil Dir im Siegerkranz!" ja David Berger oli pannut rillit nenällensä ja löi tahtia Grammelinin biljardisauvalia, niin että pehtori Bräsigin oli varominen, ettei sauva häneen sattunut. Mutta Gürlitzin päivätyöläiset seisoivat tiheässä ryhmässä hänen ympärillänsä ja kankuri Rührdanz sanoi; "Älkää pelätkö, herra pehtori, te olette puolustaneet meitä, nyt me taas puolustamme teitä". Ja kun nyt Bräsigiä juhlallisessa kulussa saatettiin yli torin ja pitkin Rahnstädtin monimutkaisia katuja, seurasi tämä kidutettu, kurja joukko uskollisesti ja rehellisesti häntä sillä tämä oli ensimäinen kerta, kuin kukaan mailmassa otti heidän hätäänsä ja kurjuuttansa julkisesti puheeksi, ja se tieto, ettei kokonaan ole hylätty, taivuttaa pikemmin kuin kaikki manaukset ihmisen sielun hyvyyteen.
Pastorin rouvan asunnon edessä piti Bräsig vielä lyhyen puheen saattojoukollensa ja sanoi heille, ettei ollut sopivaa, että hän kutsui heitä luoksensa, sillä hän asui papillisessa huoneessa, mutta ylihuomenillaksi pyysi hän seuraa kokoontumaan Grammelinilla tyhjentämään malja punssia. Tähän kaikki suostuivatkin hurraahuudolla, ja kun Bräsig lepäsi vuoteella ja kertoi Kaarlolle, mitä tapahtunut oli, lauloi Rahnstädtin lauluseura ulkona: "Hohe Lorbeern stehen, wo der Krieger schläft", ja Gürlitzin tiellä kulkivat Gürlitzin päivätyöläiset yksivakaisesti ja kankuri Rührdanz lausui: "Veikkoset, seuratkaa minun neuvoani! Päästä me tahdomme hänestä, mutta se ei saa tapahtua väkivallalla, ei! vaan siivosti, sillä mitäpä sanoisi suuriherttua ja herra pehtori Bräsig, jos me kostaisimme hänen puheensa käyttämällä itseämme roistoin tavalla?"