"Kaarlo", sanoi Bräsig ja käveli, pitkä piippu hampaissa, edes takasin lattialla ja nykki pystykaulustaan, joka arvattavasti häntä haittasi, sillä hän ei tavallisesti semmoista käyttänyt. "Kaarlo, etkö minussa mitään huomaa?"
"Kyllä vaan, Bräsig", sanoi Hawermann, "tuon pystykauluksen ja että sinä olet hyvin mielissäsi".
"Se ei merkitse mitään, ylemmäksi"
"No, sitte en tiedä sitä".
"Kaarlo", sanoi Bräsig ja asettui hänen eteensä, "semmoisena kuin sinä minun tässä näet, olen minä nimitetty asessoriksi rikosasiain oikeuteen ja saan istumisesta joka tunnilta kahdeksan killinkiä Preussin rahassa".
"Ah, joutavia! Sano minulle toki, onko toivoa päästä asian perille?"
Bräsig katseli ystäväänsä tuimasti silmiin, vilkautti hieman ripsiänsä ja sanoi: "Kaarlo, minä en saa sinulle mitään sanoa, enkä sanokkaan sinulle mitään; herra pormestari on minua nimenomaan kieltänyt täällä kaupungissa mitään puhumasta erittäinkään sinulle, sillä herra pormestari sanoo, että sinulle tulisi siitä vaan turhaa tuskaa, ja meidän täytyy saada enemmän todistuksia, sillä ilman todistuksia ei hän voi mitään tehdä; ja näitä todistuksia karttuu ainoastaan mitä suurimmassa salaisuudessa, sanoo herra pormestari, ja jos koko kaupunki siitä tiedon saisi, syntyisi siitä vaan hämmennyksiä lurjusten puolelta".
"Sen verran vaan saatan sanoa sinulle, että he ovat jo valhetelleet, ja he tulevat vastakin valhettelemaan, kunnes he valhettelevat itsensä kiikkiin, s.o. kunnes he pistetään putkaan".
Koputettiin ovelle: kirjeenkantaja tuli sisään ja toi Hawermannille kirjeen: "Parisista!" sanoi hän ja meni.
"Herranen aika, Kaarlo! Sinullahan on perhanan ylhäisiä tuttavuuksia; johan nyt hittoja! Parisista!"