"Hyväinen aika!" huudahti Bräsig, "niin monta mutkaa! Niitä en minä tiedä".
"Kysykää toki Hawermannilta".
"Siinäpä se juuri on, hän ei saa siitä mitään tietää".
"No, sitten en tiedä minä mitään muuta neuvoa, te kirjotatte kirjeen, ja meidän on lähettäminen se Meklenpurin lähettiläälle, tohtori Örtlingille, hän kyllä siitä selvon ottaa".
"Sen hän tekee", sanoi Bräsig, "sillä asia on hyvin tärkeä ja sitä varten saakin hän palkkansa. Mutta mitä minun piti sanoa? — Niin, suvaitsetteko että minä kirjotan sen kirjeen teidän luonanne, sillä Hawermannille pitää sen pysyä salaisuutena?"
"Kyllä vaan", sanoi postimestari, "tulkaa vaan sukkelaan tänne sisään, ettei vaimoni teitä näe, sillä vaikka tämän oikeastaan pitäisi olla odotushuone, ei hän kuitenkaan suvaitse, että muut kuin kreivit tänne pääsevät. Ette saa pahaksua, että lukitsen oven perästänne".
Sitä ei Bräsig pahaksensa pannut, ja niin istui hän nyt siellä kello kolmesta iltapuolella hämyyn saakka ja kirjotti kirjettänsä; ulkona oven takana vihelteli ja lauleli postimestari häkissään. Bräsig kirjotti kirjottamistaan; postimestarinna sälisteli ovea päästäksensä pyhimpään paikkaansa ja piti pahaa melua, mutta postimestarilla oli avain taskussaan ja hän lauleli vihelteli yhä edelleen; Bräsig kirjotti kirjottamistaan. Vihdoinkin sai hän kirjeen valmiiksi, hän luki sen vielä kerran läpitse, ja voimmehan mekin luoda siihen silmäyksen. Se kuului näin:
Korkeasukuinen herra von Rambow!
Täällä on tapahtunut merkillinen seikka, kauppias Kurz on vedättänyt lantansa leipuri Wredowin pellolle, saman Wredowin, jonka kanssa Kurz riitelee kaupungin sonnista. Siitä lannasta on Hawermann löytänyt kappaleen mustaa vakstuukia varustettuna Rambowin vaakunalla, ja on tämä löytö ollut Hawermannille suureesi lohdutukseksi, mitä epäluulonalaisuuteen kultarahain varkaudesta vuodelta 45 tulee, sillä itse pormestarikin sanoo tämän olevan todistuskappaleen. Herra pormestari on tehnyt minun oikeuden asessoriksi; siitä on pieni palkkio, mutta minulle se toimi tulee sangen raskaaksi, sillä minä olen maamiehenä tottunut liikkumiseen ja leinin tähden on liikunto minulle välttämätön; vaivaa ei tosin siinä virassa paljon ole, mutta unta sitä enemmän, sillä se tulee silmiin aina noiden pitkällöisten istuntoin aikana. Uutta se etu tästä virasta on, että minä sen kautta tiedän varsin tarkkaan, mitä Hawermann ei ollenkaan tiedä, sillä pormestari on kieltänyt minun sitä ilmottamasta. Mutta koska Te olette Parisissa ettekä Rahnstädtissä, voin minä ystävänä vapaasti puhua Teidän kanssanne asiasta, ja asian laita on tämä: leipuri valhetteli, ettei hän enää pidä mitään yhteyttä erotetun vaimonsa kanssa, ja herra pormestari sanoo tämän taas olevan todistuskappaleen. Meillä on ylimalkaan jo niin paljo todistuskappaleita, että oikein päätä pyöryttää. Mutta tärkein todistuskappale on Kählertska. Kählertska tahtoo nimittäin kaikin mokomin mennä kankurin kanssa naimisiin, mutta kankuri ei hänestä huoli, sillä kankurin erotettu vaimo tahtoo itse saada takasin miehensä. Tämä on Kählertskassa herättänyt, niin sanoakseni mustasukkaisuuden, ja sentähden on hän antanut ilmi yhä uusia todistuksia, joiden herra pormestari sanoo olevan hyvin päteviä, Mutta herra pormestari sanoo, että tässä pitää olla hyvin varovainen, sillä nainen on täynnä sappea ja voi valhetella pahanilkisyydessään. Mutta hänen valheensa ovat näyttäneet olevan tosia, sillä hän on sanonut täyden: totuuden, ilmottaessaan kankurilla yhä nähneensä tanskalaisia kultarahoja, niinkuin teurastaja, Krügerkin kahdessa tapauksessa on todistanut; kun kankuri nimittäin tänä aamuna seisoi oikeuden edessä ja syötteli meitä uusilla valheilla ja uusilla todistuskappaleilla, pitivät polisimiehet, Höppnerin johtamina, huonesyyniä kankurin luona ja löysivät sieltä yhdeksän tanskalaista kultarahaa eräästä kaapista. Tätäkin hän koetti vielä valheeksi väittää, mutta se ei onnistunut. Kankurin erotettu vaimo, joka on itse, pääpentele, pistettiin tänä aamuna vankeuteen, koska hänen huonettansa syynättäissä hänen luotansa löydettiin nuuskatuosa, joka on ollut täkäläisen pastori vainajan oma ja jota pastorin jälkeenjäänyt perhe on säilyttänyt pyhänä muistona eräässä lasilippaassa, ja tästä ilkeästä teosta istuu akka nyt kiini. Kählertska on myös kiini; mutta vastaiseksi vaan sentähden, että hän pahanilkisyydessään on loukannut koko oikeutta, herra pormestaria ja vieläpä minuakin asessorina. He valhettelevat kaikki umeet ja pimeet, mutta mitä apua heillä siitä? Herra pormestari sanoo, että hän on vakuutettu siitä, että he ovat sen tehneet, ja ilmi on sen tuleminen, ilmi on sen tuleminen. Mikä ilo olisi se ystävälleni Kaarlo Hawermannille, jos hän vanhoilla päivillään seisoisi täydellisenä viattomuuden enkelinä mailman edessä ja kävelisi taas ihmisten seurassa harmaapäisenä valkeassa viattomuuden puvussa. Heidän pitäisi hävetä silmänsä täyteen, että ovat hänelle tämän tehneet, minä tarkotan — luvalla sanoen — Pomukkelskoppia ja Pümpelhagenin herraa, jotka nyt myöskin ovat riitaantuneet, sillä Sameli on haastanut Pümpelhagenin herran oikeuteen, mutta se ei minua likemmin liikuta, sillä minä olen reformiyhtiössä sanonut Pomukkelskopille ajatukseni ja teidän orpananne on minua loukannut. Hänelle ei käy suinkaan hyvin, sillä Mooses on sanonut ylös rahansa Juhannukseksi, jonka tähden hän on pahassa pulassa, koska hänellä ei ole rahoja eikä viljaakaan, ja mistä on hän elävä? Mies ei olekkaan enää oikein tajullansa. Tästä kirjeestä ette saa mitään hiiskahtaa Hawermannille, sillä tämä on salaisuus. Mutta minä ajattelin, että teitä miellyttäisi saada tietää, kutka varsinaiset syylliset ovat ja että Kaarlo Hawermann — Jumalan kiitos! — ei ole niiden joukossa. Nämä viimeiset tapaukset ovat hänen mieltänsä hyvin virkistäneet ja hän potkasee jo taaksepäin kuin varsa, jonka selästä satula on riisuttu. Tätä pidän minä ilahuttavana merkkinä vastaisuuteen katsoen. Uutta näiltä seuduilta voin Teille vaan ilmottaa, että ensi perjantaina Miina ja Rudolf viettävät häitänsä. Rouva Nüssler, jota vielä kai muistelette kauniina nuorena vaimona, voi varsin hyvin, mutta on tullut vähän täysinäisemmäksi; myöskin Jokkum jaksaa hyvin ja kasvattaa uutta kruununperillistä, ruvetaksensa pian itse takataataksi. Teidän entinen virkakumppaninne, Triddelfitz, on nyt kaikki kaikkena Pümpelhagenissa; Hawermann sanoo hänestä vielä jotakin tulevan; mutta minä sanon, että hän on vintiö ja hätyyttää ihmisiä ampuma-aseilla, sen tähden onkin hän julistanut minun ja rouva Nüsslerin täydelliseen pannaan. — Reformiyhtiö on myöskin tätä nykyä Rahnstädtissä; nuori pastori Gottlieb saarnaa sitä vastaan, mutta pastorin nuori rouva Liina on kyllä pitävä hänet kurissa. Rehtori Baldrian on vetänyt reformiyhtiöön ompelumamselit ja erään muukalaisen, jonka nimi on Platow eli Patow tai Petow eli jotakin semmoista; mutta Kurz on useat kerrat viskattu ulos; hänen neljällä hevosellansa on kurkkutautia; hänen vanhasta tammastansa tauti alkoi ja häneen itseensä on se kai loppuva, sillä hänellä on jo kuhmu kurkussaan. — Vanha pastorin rouva Behrens on vielä yhä meidän arvoisa emäntämme, myöskin mitä ruokaan ja juomaan tulee, sillä Hawermannilla ja minulla on hänen luonansa lepo- ja asuntopaikka; ynnä jokapäiväinen ravintomme; hän lähettäisi Teille yhtä hartaasti kuin Hawermann terveisiä, mutta hän ei voi sitä tehdä, sillä hän ei tiedä mitään tästä kirjeestä. Mutta usein me Teistä haastelemme, Te seisotte aina elävänä kuvana vielä meidän silmäimme edessä. Enempää en tällä erällä tiedä kertoa — niin, johtuupa toki mieleeni — Pomukkelskopp on ruvennut reformiyhtiön jäseneksi; rakennusmestari Schulz on kelpo mies, hän autti minua. Kristian Däselin on Teidän orpananne ajanut pois, ja Regel on yhä vielä teillä tietämättömillä; mutta Lovisa Hawermann voi — Jumalan kiitos! — varsin hyvin.
Toivossa ettei tämä nöyrä kirjotukseni Teille ole haitaksi tai häiriöksi, saan suurimmalla kunnioituksella sulkeudun teidän suosioonne ja tervehdän Teitä oikein sydämestäni vanhana ystävänä!