"Näin varhain valveilla?" kysyi Sakarias Bräsig, sillä hän se oli, joka istui maahan ruohostoon Akselin viereen. "Aiotteko tekin onkia?" Samassa laski hän kätensä niistinliinan ja revolverin päälle: "Ahaa! Te tahdotte harjotella pistoolilla ampumista. Minäkin olin ennen siinä hyvin taitava, minä ammuin pata- ja herttaässän aina keskeltä puhki". Niin puhein nousi hän seisaalle ja otti revolverin käteensä: "Näettekö pilkkua tuolla kuusessa — Slang näyttää merkinneen tässä puita kirveellään — minä pidän vetoa neljä groschenia, sillä enempää en pidä minä milloinkaan" — pah! pamahti revolveri, mutta kuula ei sattunut pilkkuun — pah! vielä toistamiseen ja taas turhaan, ja vielä kerran, ja niin ampui hän kaikki kuusi laukausta: "Sitäpä en olisi uskonut! Kaikki harhaan! Sitä en olisi uskonut! Minä olen vedon menettänyt! Tässä ovat ne neljä groschenia. Semmoinen vanha krapelus!" huudahti hän ja viskasi revolverin kauvas Laubanin järveen, "sillä voisivat lapset ja nuoret miehet varomattomuudessaan pian ampua itsensä kuoliaksi".
Akselista tuntui olonsa oudolta: yht'äkkiä asettui hänen vakaisimman, lujimman, epätoivonsa ja kamppailussa tehdyn päätöksensä ja sen pimeän portin väliin, jonka kautta hän tahtoi uskaltaa astua, mitä tavallisin ja, Akselin mielestä, mitä törkein olento, ja siinä se nyt seisoi niin julkeasti ja röyhkeästi, kuin talonpoika markkinoilla, pois tieltä oi sitä voinut sysätä oikealle eikä vasemmalle puolelle. Aksel hypähti myös pystyyn: "Herra…!"
"Herrrra…!" ärjäsi Bräsig takasin.
"Mitä teillä täällä on tekemistä?"
"Ja mitä teillä täällä on tekemistä?" kysyi Bräsig puolestansa.
"Te olette hävytön narri!" huudahti Aksel.
"Ja te olette vielä suurempi narri!" huudahti Bräsig, "te aiotte mielettömässä tilassa tehdä mitä kauhistavimman teon ja olette unhottaneet kaikki: rouvanne ja lapsenne. Niin! tuommoinen pieni hyppäys vaan, ja niin pääsemme kaikista! Eikö niin? Kumpi on nyt suurempi narri?"
Ja Aksel nojasi kuusta vastaan, toinen käsi sydämellä ja toinen silmillä aurinkoa vastaan, ja hänen, edessänsä seisoi mitä jokapäiväisin ihmisolento, ongenvapa kädessä, ja sulki häneltä kuoleman pimeän portin.
"Näettekös", otti pehtori Bräsig uudestaan puhuaksensa, "jos olisitte tulleet kolmea minutia ennemmin kuin minä" — ne olivat ne kolme minutia, jotka hän oli viettänyt kynnyksellä rukoillen polvillaan vaimonsa ja lapsensa edestä — "niin viruisitte nyt tuossa pää puhki hirvittävänä varoituksena, ja kun olisitte tulleet Jumalan tuomioistuimen eteen, niin olisi Jumala sanonut teille: narrien narri! Sinä et tiedä, mitä tänä yönä sinun rakas vaimosi ja pehtori Hawermann ja rouva Nüssler ja pastorin rouva ja Mooses ja muut ovat tehneet, ja jos Herra olisi tuominnut teidän ansion jälkeen, tiedättekö, mihinkä sitte olisitte joutuneet? Helvettiin olisitte joutuneet!"
Aksel otti kätensä pois silmiltänsä ja katseli tuijotteli Bräsigiä:
"Mitä? Mitä te sanotte?"