"Että teille on tänä yönä hankittu 31,000 taaleria, ja että Mooses hankkii rahat, ja että teidän orpananne Frans on tullut, ja hän tekee mahdollisesti vielä enemmän. Mutta tehän olette ihan mieletön ihminen, kun annatte Triddelfitzin, sen vintiön, ostaa revolvereita, ampuaksenne päivätyöläisiä, ja sitte hätyytätte niillä omaa henkeänne".
"Frans on täällä? Frans, sanoitte te?"
"Niin, hän on täällä; mutta teidän tähtenne ei hän ole tullut, hän on tullut sentähden, että hän kaikin mokomin tahtoo tehdä Lovisa Hawermannin armolliseksi rouvaksi von Rambowiksi; mutta jos mielitte mailmassa ketään kiittää — Frans aikoo arvattavasti jotakin tehdä, tehdä mitä vielä puuttuu —. niin menkää sitte rakkaan armollisen rouvanne ja Kaarlo Hawermannin luo ja osottakaa heille kiitollisuuttanne; voitte myöskin käydä Mooseksen luona, ja rouva Nüssleriä ette myöskään saa unhottaa, ettekä pastorin rouvaakaan — he ovat kaikki olleet hyviä teitä kohtaan tänä yönä".
En ole vielä koskaan aikonut itseäni ampua, enkä tiedä, mimmoinen semmoisen ihmisraukan mieli on, kun hänen ja hänen päätöksensä väliin tunkeuu jokapäiväinen elämä. Minä arvelen, että se mahtaa tuntua hyvin harmittavalta, ikäänkuin oikein väsyneestä, uupuneesta matkamiehestä lasillinen hapanta, lannistunutta olutta — ja pehtori Bräsig näytti todellakin tänä aamuna hieman äreältä. Mutta kun rakas, ihana ihmiselämä tulee sisään ovesta, ja nuori vaimo, lapsi käsivarrella, kaataa hänelle lasillisen viileätä, raitista viiniä, juo hän lasin pohjaan ja sanoo: "No niin! Nyt voitte kertoa, mitä täällä on tapahtunut". Ja pehtori Bräsig kertoi ja kertoi hyviä uutisia, ja Aksel horjui pois kuusen juurelta ja lankesi vanhuksen kaulaan! "Herra Bräsig! Hyvä herra Bräsig! Onko tämä kaikki totta?"
"Mitä sillä tarkotatte? Luuletteko, että minä tänä pyhänä hetkenä syöttelisin teille valheita?"
Ja Akselia pyörytti se pohjaton juopa, joka oli hänen edessänsä ja johon hän vastikään oli niin rohkeasti kurkistanut, hän hoiperteli taaksepäin ja hänen ympärillänsä alkoi kuulua laulua ja soittoa ilmassa ja maa heijasti ja loisti ja kaikki, mitä hän muuten oli välinpitämättömästi katsellut ja kuullellut, teki nyt häneen valtaavan vaikutuksen, hän peitti silmänsä käsillänsä ja rupesi katkerasti itkemään. Ja pehtori Bräsig seisoi hänen edessänsä ja katseli häntä sääliväisesti, lähestyi häntä lempeästi ja tarttui hänen olkapäihinsä ja ravisteli häntä, mutta hyvin vienosti ja sanoi: "Me vaellamme kaikki eksyksissä, ja te olette suureksi osaksi itse syypää onnettomuuteenne; mutta kokonaan ei se ole teidän syynne, sillä miksikä riivasi paholainen teidän äitiänne ja antoi teidän ensin tulla luutnantiksi? Mitä on maanviljeliällä tekemistä luutnantin kanssa? Sehän on ihan samaa, kuin jos kaupungin musikantti David Berger, joka torvellaan on puhaltanut pilalle toisen keuhkonsa, nyt rupeisi papiksi ja saarnaisi, saarnaisi vaan toisella keuhkolla; hän ei sitä kestäisi. Mutta", ja hän kävi nuoren miehen käsivarteen kiini, "menkäämme pois tästä paikasta, niin tulee mielenne paremmaksi".
"Niin, niin!" huudahti Aksel, "te olette oikeassa! Tuosta onnettomasta soturielämästä on kaikki minun onnettomuuteni alkunsa saanut, silloin tein minä ensimäiset velkani ja niistä seurasivat kaikki toiset. Mutta", sanoi hän vähän ajan kuluttua ja seisahtui, "mitä sanon minä vaimolleni?"
"Ette mitään", sanoi Bräsig.
"Ei", sanoi Aksel, "minä tein juuri pyhän lupauksen, että tästä lähin aina sanon hänelle totuuden".
"Se tulee teidän tehdäkin", sanoi Bräsig. "Luuletteko todellakin, että nuori armollinen rouva on teiltä suorastaan kysyvä, ettekö tänä aamuna ole aikoneet ampua itseänne? Ja jos te puheessanne joudutte hämille, niin valhettelen minä teidän puolestanne, sitä en minä pane sydämelleni, sillä olisihan hirmuista, että niin hyvän nuoren rouvan koko ikänsä täytyisi vaeltaa mailmassa yhä ajatellen, että mies, jonka hänestä piti huolta pitämän, oli kurjasti aikonut jättää vaimonsa ja lapsensa. Ei!" lisäsi hän lujasti, "sitä ei hänen ole tarvis tietää; sitä ei ole kenenkään tarvis tietää paitsi teidän ja minun. Ja saattepa nähdä, että hän nukkuu vielä, sillä vasta, aamulla voi hän levolle päästä ja hän oli varmaankin hyvin väsynyt".