Niin tulivat he Pümpelhageniin. Daniel Sadenwater oli etehisessä.
"Daniel", sanoi Bräsig, "hankkikaa meille vähän aamiaista, sillä", sanoi hän, kun Daniel oli mennyt, "teidän on vähän vahvistaminen itseänne ruoalla, että tulette toiselle mielelle, sillä tämmöinen tapaus kyselee voimia".
Mutta tällä kertaa oli epätietoista, sanoiko hän tätä muiden tähden vai itsensä tähden, sillä kun aamiainen tuli pöydälle, ei Aksel voinut mitään syödä, mutta Bräsig söi kuin riihentappaja.
Kello kymmenen aikaan tuli Frida huoneesen: "Hyväinen aika, herra pehtori! ja sinä, Aksel?"
"Niin, Frida kulta, minä tulin kotia tänäaamuna", sanoi nuori mies matalalla äänellä.
"Ja nyt et enää matkaa pois, nyt pysyt sinä täällä", sanoi Frida vakavasti. "Ah, Aksel, minulla on sinulle paljo kertomista, paljo hyvää. Mutta kuinka olet sinä tullut herra pehtorin pariin?"
Nyt, arveli Bräsig, on hänen aikansa puuttua asiaan: "Minä olin aamulla vähän onkimassa — ette mahda panna pahaksenne, että minä panin ongenvapani teidän porstuaanne — ja siellä tapasin minä herra von Rambowin, joka oli kävelemässä, ja niin katselimme yhdessä hänen nisuansa ja hän kutsui minua aamiaiselle. Mutta armollinen rouva, onpa teillä oivallista makkaraa! Sen valmistamisen olette varmaankin oppineet rouva Nüssleriltä!"
"Ei", sanoi Frida, luomatta kysymykseen mitään suurempaa huomiota, ja katseli Bräsigiä ja Akselia vuorotellen, ikäänkuin olisi hänestä toki kummaa, että Aksel oli kutsunut vanhan pehtorin sisään. "Mutta mitenkäs on tämän laita, herra pehtori…?" kysyi Frida.
Maltappa! arveli Bräsig, nyt puhut itsesi pussiin, nyt on kääntäminen puhe toiselle tolalle, hän keskeytti siis Fridan puheen: "Teidän luvallanne, armollinen rouva, te kutsutte minua vielä aina 'pehtoriksi', pehtori olen ollut; mutta minä olen noussut virassa, tätä nykyä olen oikeuden asessori. — Yhdestä toiseen!" kääntyi hän Akselia kohden, "miks ette nouda rahoja, jotka teitä varten on oikeuden hallussa Rahnstädtissä?"
"Mitä rahoja?" kysyi Aksel.