Kauvan ei viipynytkään, kun Fritz taas tuli näkyviin, oivalliset rasvanahkaset saappaat ja lyhkäset housut jalassa ja ruohonpäinen nuttu yllä. "Se on hyvä", sanoi Hawermann, "tulkaa nyt, niin annan minä teille ensialuksi muutamia ohjeita".
He menivät ulos, ja seuraavana aamuna seisoi Fritz Triddelfitz seitsemän renkipojan ja piian kanssa Rahnstädtiin vievällä tiellä ja johti vettä ulos lammikoista — hupainen toimitus erittäinkin marraskuussa, kun koko päiväkauden hiljaa sataa tihittää. "Pentele kans!" sanoi Fritz Triddelfitz, "tätä olin minä peräti toisellaiseksi ajatellut".
Pari viikkoa hänen tulonsa jälkeen tuli pehtori Bräsig sunnuntai-iltapuolella kartanoon ratsastaen, ja Hawermann ja tuo ykstoikkonen työskenteleminen ynnä nuo ijankaikkiset sadeilmat olivat jo sen verran masentaneet Fritziä, että hän noin puolittain jo rupesi käsittämään asemansa oppilaana ja että hän todellisesta hyväntahtoisuudesta toimitti kaikenlaista pientä palvelusta. Hän töyttäsi sentähden ulos ovesta, ottaaksensa Bräsigin hevosta vastaan; mutta Bräsig ärjäisi: "Menkää tiehenne! Älkää koskeko minuun! Pysykää kymmenen askelen päässä minusta! — Kaarlo Hawermann tulkoon tänne".
Hawermann tuli: "Herranen aika, Bräsig, miks'et sinä astu alas?"
"Kaarlo — joudu pian — nouda minulle oikein pehmeä tuoli, että pääsen alas hevosen selästä, ja pane tuolin eteen tyynyjä eli lammasnahkoja tahi muuta pehmeätä, sillä minulla on taas tuo perhanan leini".
No, tehtiin niin; tuolin alle pantiin vuotia ja Bräsig rämpi alas hevosen selästä ja käydä horjui sisään tupaan. "Hyväinen aika, Bräsig, miks'et ole antanut minulle siitä tietoa, olisinhan mielelläni tullut sinua katsomaan", sanoi Hawermann.
"On minulle yhdentekevä, Kaarlo, minun täytyi kumminkin kerran lähteä liikkeelle luolastani. Mutta mitä minun piti sanoa, minä olen ne heittänyt siksensä".
"Mitkä olet sinä heittänyt siksensä?"
"Naimistuumat. Minä otan eläkkeen armolliselta herraltani kreiviltä".
"Bräsig, niinä luulen että sen minäkin tekisin sinun sijassas".