Ja rouva Nüssler lähestyi pastorin pientä rouvaa: "Rouva kulta, kyllähän tästä vielä — Bräsig, ettekö te häpee ensinkään! — Rouva kulta, älkää enää itkekö!" ja veti niistinliinan pois hänen kasvoiltansa ja hypähti askelen taakse päin, nähdessänsä noiden pyöreäin kasvoin nauravan häntä vastaan. — "Mitähän tämä on?"
"Erhetystä, rouva naapuri", nauroi vanha pastori. "Kukaan ihminen ei ole ajatellut tehdä Miinasta opettajatarta. Ei! Meidän lapsemme eivät saa lisätä niiden raukkain, onnettomain tyttöjen lukua, jotka, heitettyinä mailmaan, kaikesta siitä vaivasta ja surusta, jota he uhraavat mitä raskaimpaan työhön, eivät saa muuta palkintoa kuin niukan leivän, hengen masennusta ja kivulloisen ruumiin. Ei, meidän lastemme on Jumalan avulla ensiksi tuleminen raittiiksi, terveiksi ja kelvollisiksi emänniksi ja kun he siksi ovat tulleet, sitte voivat he meidän puolestamme ruveta opettajattariksi — s.o. omien lapsiensa opettajiksi".
"Herra pastori, hyvä herra pastori", huudahti rouva Nüssler, ikäänkuin olisi kivi pudonnut hänen sydämeltänsä, "Jumala siunatkoon teitä siitä sanasta! Meidän Miinan ei ole tarvis tulia opettajattareksi. Jokkum — missä sinä olet, Jokkum? — Ah, hän on kai suruissaan mennyt ulos. Niin, herra pastori, ja taloudenpitoa pitää heidän oppia! Saattepa nähdä, että minä olen lapseni siihen harjottava".
"Niin", huudahti Bräsig väliin, "ja hyvän suullisen ruokaa pitää heidän oppia keittämään".
"Tietysti, Bräsig! — Ah, herra pastori, minulla on ollut itse tekemistä opettajattarien kanssa, ja viime viikolla olin minä amtmannin nuoren rouvan parissa — hänkin on ollut opettajatar — ja näettekö, hän horjuu ja häälyy, ähkyy ja puhkuu, käydessään yli lattian, ja näyttää niin kalpealta kasvoiltaan kuin Kristuksen piina ja kärsimys — intressantiksi sanovat sitä".
"Koko intressanttisuudesta maksan minä napinkuoren!" puhkesi Bräsig sanomaan.
"Mutta, näettekö, rouva Behrens, hän antaa puuron palaa pohjaan ja polttaa paistin karreksi. Jumala nähköön, enhän minä sitä ole sanonut, ettei ihmisen pitäisi mitäkään oppia, paljo pitää hänen oppia, että hän toki osaa lukea sanomalehtiä ja tietää jotakin vanhasta Fritzistä[10] ja muista semmoisista miehistä, ja tietää, missä appelsiinit ja kaneli kasvaa. Mutta, rouva Behrens, jos ei sitä tiedäkään, niin voihan odottaa, siksi kun tulee oppineen kanssa yhteen ja voi häneltä kysyä; mutta paistin laita on toinen! Odottaa ei siinä voi, sillä ruoan pitää olla ajallansa pöydällä ja kysyä en voi myöskään keltään — maalla, nimittäin, rouva Behrens! — tyhmiltä piioilta ehkä? — No, siitäpä syntyisi kaunista ruokaa!"
"Oikein, rouva naapuri", sanoi pastori, "ennen kaikkia pitää tyttöin ensiksi oppia taloutta pitämään".
"Sitäpä juuri sanon, herra pastori, sitäpä juuri sanon! — Herranen aika, tuo amtmannin rouva parka! Hän tahtoo mielellään, mutta ei osaa! Mitä minun molemmat pienet tyttöseni jo seitsemän vuoden, ikäisinä tiesivät, sitä hän vielä kyselee muilta; hän kysyy, joko siat on lypsetty ja joko pienet kananpojat ovat imeneet. Ja, herra pastori, Lovisa ei saa: myöskään tulla opettajattareksi?"
"Ei, jos me saamme vallita, ja koska Hawermann pitää samaa mieltä meidän kanssamme, niin saa hän täällä pitää taloudesta huolta. Regina alkaa jo ruveta mukavuutta kaipaamaan, eikö niin?" ja hän istui vaimonsa viereen sohvalle ja heitti kätensä hänen uumillensa, "ja tulee myöskin jo liian vanhaksi, hän ottaa mielellään apua nuorilta ja hänen olisi vaikea erota Lovisasta".