"Kuuletteko, rouva kulta, Jokkum sanoo sitä myöskin".
"Ah, minä en ole siihen mitään tehnyt", sanoi pastorin pieni rouva, välttääksensä kiitoksia, "nimittäin mitä teidän lapsiinne tulee; Lovisan laita on tosin toinen, sillä olihan minulla siihen lähin oikeus. Mutta — mitä minun taas piti sanoa — me emme ole vielä koskaan siitä puhuneet, aikovatko teidän lapsenne, tai kumminkin toinen heistä, esimerkiksi Miina, ruveta opettajattareksi?"
"Mitä?" kysäisi rouva Nüssler ja katseli pastorin rouvaa, ikäänkuin olisi hän kertonut hänelle, että Miinalla oli toiveita päästä paaviksi, ja kun pastorin rouva rupesi laveammin selittämään asiaa, keskeytti hänen puhettansa yht'äkkiä hirveä nauru: "Hah — hah — hah! Lystiä! Lystiä! Nuori Jokkum oletkos kuullut? Meidän pikku Miina on opettava lapsia! Hah — hah — hah!" — Se oli Bräsig, mutta hänen kävi kauniisti. Pastorin rouva istui siinä kuin nukki, jota langasta vedetään, hänen punaset kasvonsa muuttuivat kiukusta varsin sinertäviksi ja nuo sinertävät myssynnauhat liikkuivat edes takasin hänen leukansa alla:
"Mitä te nauratte, Bräsig? Nauratteko kenties minua? Nauratteko sitä, että minä sanoin, että Miina on tuleva opettajattareksi? Tiedättekö mitä, herra pehtori?" ja hän asettui vielä jäykempään asemaan, "minä olen myöskin kerran opettajatar ollut ja peräti toista on lapsia opettaa, kuin renkipoikia kurittaa".
"Jaa, mutta! Älkää panko pahaksi, rouva kulta — hah — hah — hah! — meidän Miina koulumamseli!"
Mutta pastorin rouva oli nyt kerran joutunut pyörteesen ja ui sen aalloissa eteenpäin, huolimatta niistäkään: "Ja suuri erotus on, joko joku on jotakin oppinut taikka ei ole niitäkään oppinut, ja semmoinen ihminen, kuin te, ei voi opettajattareksi tulla!" Samassa tuokiossa, kuin nämä sanat lausuttiin, astui pastori, joka oli herännyt Bräsigin naurusta, ovesta sisään, ja vanhuksesta tuntui myöskin hyvin naurettavalta, että oli nostettu kysymys, joko Bräsig voi tulla opettajattareksi vai ei; ja koska hän oli likinäköinen eikä voinut havaita rakkaan vaimonsa suuttumusta, purskahti hänkin nauruun: "Hah — hah! Bräsig opettajatar!"
Pastorin rouvaan teki hänen pastorinsa tulo varsin erinomaisen vaikutuksen, hänen sielussansa riehuivat aallot ankarasti, mutta yht'äkkiä oli, kuin olisi kaadettu öljyä noille hurjille aalloille; tosin hän kyllä pastorinsa läsnäollessa toisinaan voi hieman suuttua, niin että kasvonsa saivat tulipunasen vivahduksen; mutta että antaisi kiukkunsa leimahtaa ilmituleen, se ei seisonut hänen aviokatkismuksessaan, ja sentähden alkoi hänen sielussaan nyt omituinen leikki, joka hohti hänen pyöreäin, suorain kasvoinsa läpi kuin lyhdyn läpitse; ensiksi leimahti vielä kerran vihan tuli ilmi, mutta heikeni heti tummanruskeaan hehkuun häpeän tähden, että hän pastorin rouvana ja semmoisena päivänä, kuin tänään, oli niin pitkälle unhottanut asemansa, ja hehkuminen muuttui vähitellen harmaaksi tuhaksi suuttumuksesta omaan itseensä, ja kun hänen omat viimeiset sanansa, ettei Bräsig voinut opettajattareksi tulla, johtuivat hänen mieleensä ja hän näki pastorinsa nauravan, silloin puhalsi hänkin pois tuhan naurulla, mutta piti niistinliinaa kasvoinsa edessä, ettei muutos näyttäisi liian äkkinäiseltä.
Rouva Nüssler oli sillä aikaa istunut tulisilla hiilillä, ja pastorin sisääntullessa, hypähti hän ylös istuimeltaan ja sanoi varsin onnettomana hänelle: "Jumalan tähden, herra pastori, minä olen viattomasti syypää tähän riitaan — Bräsig, lopettakaa toki tuo tyhmä naurunne! — Pastorin rouva arvelee, että minun Miinani pitäisi ruveta opettajattareksi — no, Jumalan nimessä, jos te ja teidän rouvanne katsotte sen hyväksi, niin pitää hänen myös siksi tulla, olettehan te aina neuvoneet meitä hyvään. Eikö niin, Jokkum, Miina rupee opettajattareksi?"
Jokkum rämpi esille uunin takaa: "Niin, kyllä kai se niin on, on kai; jos hänen täytyy, niin hänen täytyy", ja niin puhein meni hän ulos tuvasta, arvattavasti asiaa paremmin harkkiaksensa ulkona yksinäisyydessä.
"Mutta mitähän tämä merkitsee?" kysyi pastori. "Regina, onko tämä todellakin sinun ajatukses?"