Frits ajatteli vaan vanhaa seljapuuta ja omaa Doroteaansa ja se poika nahjus ei ensinkään tahtonut itkeä. Ei ensinkään auttanut, että äiti itki ja torui, Frits ei tahtonut itkeä. Ja niin tuli ilta, ukko Swart tuli kotiin ja Wittin emäntä sanoi hyvästi eikä enää kestänyt kauvan ennenkuin kaikki olivat sängyssä.
Kuu kuumotti ikkunasta ja seinäkello naksutti: tik tak! tik tak!
Swartin emäntä näki kauheita unia. Kolme isoa miestä, joilla oli kyynärän pituinen parta ja jotka olivat käärityt valkoisiin raitiin, hyökkäsivät Fritsin kimppuun ja veivät hänen uuden takkinsa, ja seitsemän sutta söi hänet suuhunsa saappaineen päivineen, mutta se poika nahjus ei sittenkään tahtonut itkeä. Ukko Swart taasen näki unta santarmeista, jotka tarttuivat hänen niskaansa maantiellä ja veivät hänet putkaan — ja Frits, niin, hän näki unta lukkarin Doroteasta.
TOINEN LUKU.
Mitä rekistraattori Schnabel oli kirjoittanut passiin. — Kuinka monta muotia löytyy. — Kuinka Frits ja Dorotea sanoivat jäähyväiset toisillensa.
Seuraavana aamuna läksivät ukko Swart ja Frits sekä ukko Witt ja Kalle kaupunkiin kansliasta ottamaan ulos "passia ulkomaalle". Se maksoi 16 groshenia, ja kun olivat sen saaneet, kiiruhtivat he kotia. Naapuri Swart oli nimittäin siitä mielipiteestä, että matkalle oli lähdettävä mitä kiireimmin. "Sillä muuten eukko taas sekaantuu asiaan", sanoi hän.
Kun ukko Swart tuli kotio, otti hän passin esiin ja sanoi eukollensa:
"Tässä on nyt passi, ja minä seison siinä kokonaan".
"Se mahtaa olla kaunis kuvaus se".
"Kuules Frits", sanoi ukko Swart, "tules tänne ja lue passi meille.
Alun saat hypätä yli. Ala ulkonäöstä".