"Ja tuskin oli hän tuon sanonut, ennenkuin minä sain korvapuustin ja oikein kelpo korvapuustin, ja samalla joku toinen löi minun hattuni myttyyn yli korvieni.

"'Mitä', sanoin minä, 'mitä tämä tietää?'

"Mutta silloin eräs toinen antoi minulle aika kolauksen niskaani ja sitten he huusivat:

"'Ajakaat ulos se talonpoika-lurjus!'

"Ja niin he heittivät minut suin päin ulos ovesta ja — katsos vaan — repivät toisen liepeen pois takistani! Se oli jo toinen tällä kirotulla matkalla! Siinä minä vaivainen nyt istuin! Isäni oli poissa, te olitte poissa ja minä istua kökötin siinä kuin sammakko liukkaalla jäällä".

"No, älä sinä siitä lukua pidä, Kalle", sanoi Frits, "meidän täytyy nyt saada selko Henrikistä, niin saamme maata yötä hänen luonaan".

"Niin, mutta mennäänpäs ensin tuonne sisään. Siinä on kinkku ikkunassa, sinne minä tahdon mennä, sillä minun on niin nälkä, enhän minä ole saanut palaakaan suuhuni koko päivänä".

He menivät sisään, ja Kalle söi kuin jos henki olisi ollut vaarassa, ja baijerilainen olut se vaan lisäsi hänen ruokahaluansa, Frits Swart söi myös halukkaasti ja pian olivat he unhoittaneet päivän vastukset ja vaivat.

"Jumala varjelkoon minua", huudahti Frits vihdoin, "onhan kello jo puoli yksitoista, tule Kalle, emme me enää voi viipyä täällä kauemmin, jos tahdomme että Henrikki meitä auttaa hädästämme".

He menivät.