Mutta mitä nyt? He astuivat ja astuivat ja katselivat ympärilleen ja seisahtuivat, vihdoin rupesivat he kyselemään.
"Hyvä herra, ettekö te voi sanoa, missä pastorin Henrikki asuu?"
Kukaan ei tietänyt; ne joilta he kysyivät, pudistivat päätään ja tuijottivat Fritsiin ja Kalleen, kuin jos nämät olisivat olleet valmiit vietäviksi hulluinhuoneesen, ja jatkoivat matkaansa.
Vihdoin tulivat he Vaaliruhtinaan sillalle.
"Kas niin", sanoi Kalle, "nyt minä osaan. Me menemme vaan ensin vasemmalle, sitten yli sillan, sitten menemme kappaleen matkaa takaisinpäin, sitten vasemmalle, sitten poikkeemme oikealle ja menemme katua ales. Ja se olisi todellakin ihmeellistä, ellemme löytäisi sitä taloa".
KAHDESKYMMENES LUKU.
Kuinka "lempeä Henrikki" ei ollutkaan pastorin Henrikki. — He tulivat suin päin rappuja ales. — Hukefrits ja "punanen". — N:ro 3:ssa. — Kenenkä he siellä tapasivat.
Nyt he astuivat katua ylös ja katua ales, ja Kalle näytti tietä.
Vihdoin seisahtuivat he erään talon ulkopuolelle.
"Kuules Frits", sanoi hän, "sen mukaan kuin minä voin muistaa, on se tämä viheriä-ovinen talo".
"Niin minäkin muistelen", sanoi Frits, "mutta hänen ovensa oli viheriäinen ja tämä on sininen".