"Mikä on hätänä? No, vai olette te vihdoin täällä, vanhat ystävät! Olut on erinomaisen hyvää tänä iltana!"
"Hän odottaa meitä!" sanoi Kalle Witt.
Vartija meni nyt avaamaan etehisen ovea.
"Tänä iltana teillä mahtaa tulla aika hauskaa siellä ylhäällä. Älkäät nyt vaan olko liian iloiset, sen neuvon minä teille annan".
Näillä, Kallelle ja Frits'ille käsittämättömillä sanoilla sysäsi vartija ystävämme pimeään porstuaan ja pani oven lukkoon.
Molemmat nuoret miehemme, Kalle Witt etunenässä, kömpivät nyt portaita ylös; vihdoin seisahtuivat he erääsen käytävään.
"Henrikki", huusi Frits, "avatkaat ovi, että voimme nähdä missä me olemme".
Ovi aukeni ja pitkänlainen olento kynttilä kädessään näyttihe siinä.
Mutta eihän se ollut pastorin Henrikki! — Iso punaviiksinen mies, jolla oli punanen yönuttu yllään, lasisilmät punaisella nenällään, pitkä piippu suussa ja pieni lakki päässä, semmoinen oli se olento, joka täytti koko oven aukeeman.
Kovin hämmästyivät sekä Kalle että Frits.