Ja Dorotea seisoi siinä niin iloisena, suloisin riemu loisti hänen silmistään, mutta kainous maalasi ruusut hänen poskilleen. Hänestä tuntui kuin jos taivas olisi auennut, mutta kun hänen piti astua sinne sisälle, huusi ääni hänelle: "Seisahdu, mene takaisin! taivas ei ole ihmislapsia varten!" Sitten oli kuin jos hän olisi ollut avonaisella merellä, aallot hyppivät hänen ympärillään, milloin korkeina kuin vuoret, milloin syvinä kuin laaksot. Myrsky ajeli pilviä taivaalla. Mutta lähellä oleva satama viittasi häntä tulemaan luokseen, kukat tuoksuivat, satakielet lauloivat ja ääni huusi: tule, lapsi parka, myrsky on riehunut loppuun!
Frits oli tuskin uneksinut, että hän oli saava tämänlaisen vastaanoton, että hänen äitinsä itse oli käskevä häntä suutelemaan rakasta Doroteaansa. Mutta kun hän juuri aikoi syleillä tyttöä, syöksi eukko väliin ja eroitti heidät toisistaan.
"Poika", sanoi hän, "mitä sinä ajattelet! Eihän sinulla ole kuivaa tilkkaa ylläsi ja kuitenkin tahdot sinä syleillä Doroteaa. Minä tiedän mitä märäksi tuleminen tahtoo sanoa! — Herra Jumala, enhän minä ensinkään ole muistanut kysyä sinulta, etkö sinä tahdo vähän ruokaa! Varmaan sinun on kovin nälkä?"
Niin sanottuaan riensi hän keittiöön, ja Frits ja Dorotea istuivat nyt kahden kesken tuvassa, ja jos kohta suu oli vaiti, niin puhuivat kuitenkin silmät ja puhuipa myös lämmin kädenpuristus, ja Dorotean pieni soma ruusu-suu vastasi niin moneen kysymykseen, kun Frits veti hänet likemmäksi itseään ja hänen huulensa tekivät kysymyksiä. Hän uudisti lakkaamatta samoja kysymyksiä, ja Dorotea loi alinomaa silmänsä maahan ja antoi hänelle saman vastauksen.
Niin istuivat he siinä onnellisina puhuen rakkauden suloista kieltä, lauloivat tuota ihanaa, vanhaa laulua, joka, kun sitä kerran on laulettu oikeaan aikaan, soi läpi koko elämän, mutta jota kukin ihminen laulaa ainoastaan yhden kerran elämässään.
Vihdoin tuli Swartin emäntä jälleen tupaan, hän oli kiiruhtanut niin paljon kuin suinkin oli voinut; onneksi oli hän tullut ajatelleeksi, että Frits tarvitsi vähän lämmintäkin ruokaa, ja se oli pidättänyt häntä niin kauvan keittiössä.
"Kas niin, Frits, syö nyt!" sanoi hän, "syö nyt niin paljon kuin vaan jaksat; et sinä ehkä olekaan saanut mitään suuhusi tänään? Ei, katsos Dorotea, katsos vaan, eikö hän ole kasvanut? Nouses oikein suoraksi, poikani: — eikö hän sinunkin mielestäsi ole kasvanut? — No istu nyt syömään, poikaseni! — Lihamakkara on vastikää otettu savusta ja minun munapuuroani pitää sinun maistaman! Missä isäsi on, missä viipyy hän? Nyt minä jo olen kysynyt sinulta sitä, jumala ties, kuinka monta kertaa, mutta en ole vielä saanut mitään vastausta!"
"No, äiti, te voitte olla huoletta, kyllä isä tulee, eihän hän vielä koskaan ole tullut liian myöhään illalliselle", vastasi Frits.
Niin he nyt istuivat jutellen ja puhellen, kysellen ja vastaellen, ja niinpä iltahämärässä jotakin kuului liikkuvan porstuassa, ovi aukeni ja ukko Swart tuli hiipien ovesta sisään kuin vanha syntinen. Mutta kun hän oli päässyt sisään, piilotti hän itsensä lukkarin taakse, jonka hän oli tavannut tiellä ja käskenyt tulemaan mukaansa, ottamaan vastaan ensimmäisen puustin.
"Hyvää iltaa!" sanoi lukkari.