"Hyvää iltaa!" sanoi ukko Swart, "olette kai kaikki terveet? Tottakai sinä sait minun kirjeeni? Herra jumala, kuin nyt sataa, minä olen märkä kuin koira!"
"Se tekee sinulle hyvää, sinä vanha maankuleksija", sanoi Swartin emäntä, "minkätähden annoit sinä Fritsin juosta yksin kotiin, minkätähden ette te tulleet yhdessä?"
"Sen minä tein vaan sulasta rakkaudesta sinuun", sanoi Swart, "olisi ehkä vaikuttanut haitallisesti sinuun, jos olisin tullut aivan äkki odottamatta, ilmottamatta itseäni edeltäkäsin. Sinä ehkä olisit kuollut paljaasta ilosta".
"Niin pahasti ei sentään, luullakseni, olisi minulle tapahtunut", sanoi Swartin emäntä. "Mutta ettekö tahdo tulla minun kanssani vähän, naapuri? Minulla olisi teille jotakin sanomista", sanoi hän lukkarille, vetäen häntä syrjään tuvan nurkkaan.
Eukko rupesi siellä lukkarille kertomaan tehneensä sen päätöksen, että
Fritsin ja Dorotean pitäisi mennä toinen toisensa kanssa naimisiin.
"Ja, naapuri" sanoi hän, "minä kyllä olen saava sen asian päättymään tahtoni mukaan. Minä läksytän ukkoa aika lailla hänen kulkulaisuudestaan, niin että minä luulen hänen antavan perää".
Tuvan toisessa päässä seisoi Swart puhellen Fritsin kanssa.
"Minä olen niin murheellinen mieleltäni kuin katumuspäivänä", sanoi ukko, "ja näetkös jos minä puolestani olenkin myöntyväinen, niin ei siitä ole mitään apua. Lukkarin minä kyllä voisin saada taipuvaiseksi, mutta äiti, hän kyllä tulee olemaan uppiniskainen, sen saat nähdä!"
"Ah, isä —"
"Mitä siitä on apua, että sinä puhut! Jos vaan se kirottu matka ei olisi ollut; mutta sillä tulee hän minua aina piinaamaan. Katsos, nyt tulee hän ja lukkari suoraan tänne meidän luoksemme. Nyt raju-ilma alkaa!"