"Käykäämme tähän kortteliin! Minä tunnen isännän ja hän on sangen höyli mies, hän on ennen ollut räätäli, mutta nyt on hän ostanut majatalon 'Hiljainen rauha'".
"Se nimi on minun mieleiseni", sanoi Witt, "täällä varmaankin mahtaa olla hyvin rauhaista, käykäämme tähän kortteriin".
"Ottakaat eväskorit ales vankkureista, pojat", sanoi Swart, "ja tules, naapuri, niin astumme sisään".
Mutta kun he tulivat ovelle, saivat he kuulla hirmuista elämää huoneesta.
"No, tule esiin vaan, äläkä vihoita minua", huusi naisen ääni.
"Sitä en tee", kuului toinen ääni, "minä en laisinkaan pidä lukua siitä oletko sinä suutuksissa vai et".
"Jollet paikalla tule esiin, niin minä revin sinulta silmät päästäsi".
"Minä näytän sinulle, että minä se olen isäntä tässä talossa".
"Tahdotko tulla esiin, sinä vaivainen pelkuri! No, tuletko! Minäpä kyllä sinun opetan, minä!"
Molemmat huusivat ja kiljuivat kilpaa. Witt ja Swart katsahtivat toinen toisensa puoleen ja ajattelivat, että suuri onnettomuus oli tapahtumassa, ja hetkisen kuunneltuaan tätä elämää, astuivat he sisälle "Hiljaiseen rauhaan".