"Uskaltakaapas vaan tehdä sitä minun oveni edessä", huusi matami Flick uhkaavalla kasvojen muodolla. "Tuollainen suutari ja kattilan paikkaaja tahtovat olla poliseja aivan minun kynnykseni edessä! Se puuttui vielä! Ei, siitä ei tule mitään!"
"Tahdotteko paikalla mennä tiehenne" sanoi ukko Swart, ja antoi läkkisepälle aika kolauksen niskaan.
"Kuules, Bleck", sanoi Pikinen ja meni hänen luoksensa, "sinä teet nyt liikoja. Meillä porvareilla on tosin oikeus tapella, mutta ei hieroa rauhaa, kun muut tappelevat. Sano mitä tahdot, mutta se on esivallan asia".
"Kas tuolla", huudahti Höylänen, "tuolla tulee ukko Krum koiraneen. Nyt me pääsemme pulasta; kaupungin lehmäpaimenena saa hän kaupungilta leivän ja palkan ja on hän siis tavallaan myös esivaltaan kuuluva".
Ukko Krum aikoi juuri ruveta toitottamaan lehmiänsä kokoon, kun porvarit kokoontuivat hänen ympärillensä ja kiljuivat hänen korviinsa. Hänen piti heti paikalla vangita ne vieraat miehet, sanoivat he, hän oli siihen "oikea mies".
"Niin, hyvät ystävät", sanoi hän, "minä olen siihen oikea mies! No, seuratkaat minua kaikki raastupaan".
"Mitä", sanoi matami Flick, "minäkö, joka olen rehellisen porvarin vaimo ja yhdentoista lapsen äiti?"
"Ei, Krum", sanoi Pikinen, "nyt sinä menet liian pitkälle. Sinä voit ottaa talonpojat ja musikantit kanssasi raastupaan, mutta matami Flick, joka on rehellinen kansalainen ja minun miniäni tädin täti, hänen saat sinä antaa olla rauhassa".
Eihän tuo ollutkaan muuta kuin aivan kohtuullista. Ukko Krum oli myöntyväinen ja hän ajoi nyt talonpojat ja musikantit pormestarin portille.
Ukko Swart tosin teki vastarintaa, mutta ei siitä apua ollut; hänelle oli näet tapahtunut se onnettomuus että hänen henskelinsä olivat menneet poikki hänen taistellessaan torvensoittajan kanssa, ja hänen täytyi nyt pidellä housujaan estääksensä niitä putoomasta ales kantapäille. Kun hän nyt vihoissaan unohti housunsa ja hosui käsivarsillaan, rupesivat ne luikumaan ales ja hänen täytyi siis tarttua sormin niihin ja estelemättä antaa itseään viedä muiden muassa.