"Anna heidän astua sisään!"
Ja he astuivat saliin, yksi toisensa perästä, ja kun he kaikki olivat koossa siellä, astui viisas pormestari tuomarin istuimelle, asetti lasisilmät viisaalle nenälleen, ja heitti sangen viisaan katseen kokoontuneen väkijoukon puoleen.
SEITSEMÄS LUKU.
Kuinka pormestari kuulustelee pahantekijöitä.
Kuulustelu alkoi.
"Mestari Pikinen", sanoi pormestari, "te seisotte nyt esivallan edessä.
Sanokaat nyt minulle kuinka näiden ihmisten vangitseminen kävi".
"Kyllä", sanoi mestari Pikinen, "nähkääs, herra pormestari, eilen istuimme me, vaimoni ja minä ja lapset ja söimme silliä ja perunoita. No silloin sanoi vaimoni: 'Pikinen', sanoi hän, 'muutamat meidän perunoistamme ovat pahettuneet, paras on että annamme ne sioille'. Silloin minä sanoin: Karolina, sanoin minä, onhan meillä vielä jälellä niistä perunoista kuin me saimme veljeltäsi! Hänen veljensä, herra pormestari, on se pieni kyttyräselkäinen suutari, joka ennen asui Penslinissä, mutta muutti Neu-Brandenburgiin ja nai herra Kählertin tyttären. Malttakaas, siitä on nyt noin seitsemän vuotta. Ei — malttakaas — kahdeksan vuotta! — Ei, kyllä se sentään on seitsemän vuotta…"
"No", keskeytti häntä pormestari, "mitä se kuuluu tähän asiaan? Sanokaat te vaan minulle, kuinka tappelussa kävi, ja kuinka te olette rohjenneet sekaantua siihen, vaikka se ei kuulu teidän ammattihinne".
"Niin, jos minä sen vaan tietäisin, herra pormestari. Ne vieraat miehet vangittiin ja minä seurasin myötä tänne ylös. Ennen saisivat he hirttää minut likimpään naulaan, ennenkuin minä sekaantuisin polisin asioihin".
"No mestari, Bleck", sanoi pormestari, "voitteko te antaa minulle mitään tietoja?"