"Kuules, mitäs arvelet siihen, emmekö ensin keskustele asiasta vaimojemme kanssa?"
"Vaikka maan", vastasi Witt, "eihän se haittaa; eivät he meitä kuitenkaan jätä rauhaan!"
* * * * *
Kun Swartin emäntä hetkisen sen jälkeen tuli kotio — hän oli ollut naapurin luona hätä hätää kielittelemässä —, tuli asia taasen puheeksi.
"Istu ales, muori!" sanoi Swart, "missä hiidessä sinä nyt taas olet ollut? Minä istun täällä ja vaivaan pää-parkaani, ja sinä vaan menet tiehesi, sinä!"
"Niin, näetkös…"
"Äh! minä en tahdo nähdä yhtään mitään! Paljaita tyhmyyksiä! Tässä minä saan istua itseäni vaivaamassa sillä aikaa kuin sinä juokset ympäri kylää".
"Minä olin vaan asialla".
"Sinulla on aina asioita. Ei tämä ole ensinkään niinkuin pitäisi oleman. Sillä näetkös, minä tahdon sitä, mitä sinä et tahdo, ja sinä tahdot mitä minä en tahdo. Sinä tahdot olla isäntä talossa, mutta luulenpa että minä se vielä isäntänä olen. Istu nyt vaan ales ja kuule, mitä minulla on sinulle sanottavana äläkä keskeytä minua tyhmillä muistutuksillasi. Minä tahdon selittää sinulle jotakin. Näetkös, minä olen monta vuotta vaivannut päätäni ajatellessani, mitä pojastamme on tuleva. Mitä hyötyä siitä on, että hän kuleksii ympäri maailmaa tyhmänä ja laiskana kuin sika. Sentähden olen minä päättänyt, että hän saa matkustaa Berliniin ja sitten Belgiaan, ja siellä saa hän pysyä pari vuotta…"
"Mitä? Siellä, jossa ei kukaan ihminen tunne häntä!" puuttui Swartin emäntä puheesen.