Mutta nyt oli ukko Swart lähellä tulla mielettömäksi.
"Talletukseen, joka tietysti tulee kestämään maailman loppuun asti!"
"No, no, ei sentään niin kauvan", sanoi pormestari arvokkaalla hymyilyllä; "kuinka kauvan, sitä ei voi tietää — kaikki on niin epätietoista tässä maailmassa — mutta siksi kuin musikantit maksavat".
"Tämähän on pahempi juttu kuin oikea prosessi", sanoi ukko Swart tuupaten Wittiä kylkeen.
"Mutta, herra pormestari", kysyi Witt, "minä tahtoisin vaan kysyä, emmekö me olleet oikeassa".
"Niin, kyllä oikeus on teidän puolellanne", sanoi pormestari, "mutta teidän asianne on kuitenkin peräti kehno, teidän täytyy maksaa".
"Naapuri", sanoi Witt, "se nyt on kerran niin tässä maailmassa, että kun joku on voittanut prosessin niin saa hän maksaa, ja kelpo lailla maksaa; hän saa oikeuden ja oikeus saa rahat, se on kuin olla pitää".
He saivat nyt kuin saivatkin vetää kukkaronsa esiin ja maksaa pois. Swart kiroili ja Witt lohdutti itseään sillä että he olivat oikeassa; kun he olivat maksaneet, sanoi pormestari:
"Kas niin, tässä on kylläksi täksi päiväksi! Jumalan haltuun nyt, hyvät ihmiset!"
"Niin, herra pormestari", sanoi Swart pitäessään kättään oven lukolla, "mutta nyt minä annan teille hyvän neuvon: Koska te otatte 100 taaleria niin pienestä selkäsaunasta, niin tulkaat ulos meidän kyläämme, siellä sitä annetaan aivan toisenlainen selkäsauna. Hyvästi nyt ja kiitoksia paljon, herra pormestari".