"Jaa, siitä en minä ensinkään pidä mitään väliä", puuttui eukko puheesen, "mitä minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä sanon sata kertaa. Poika ei tule saamaan häntä ja jos minun ukkoni antaa houkutella itsensä suostumaan siihen, niin minä otan eron vielä vanhoina päivinäni. Niin, voi voi sentään, herra pastori, minulla on todella raskaat päivät! Minulla on koko talon hoito, ja mitä apua minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen hyljätty vaimo raukka!"
Nyt nosti hän esiliinansa silmilleen ja itki hetkisen, ja kun hän oli vähän ehtinyt mietiskellä, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään, aina siitä asti kuinhan makasi ensimmäisellä lapsivuoteellaan aina nykyiseen aikaan saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat sanoneet, ja mitä hänen äitinsä oli sanonut, kun Swart sai hänet, mitä rovasti vainaa oli sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja mitä hänen anoppinsa sisar oli sanonut ja mitä lukkari ja hän itse oli sanonut ja mitä koko maailma sanoi.
"Ja, herra pastori", lopetti hän puheensa, "minä en anna suostumustani, raha tahtoo rahaa".
"Minä olen jo kerran sanonut teille, etten minä ole tullut tänne kosimaan teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette perin pohjin seulonut sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauvan kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun niin häät ovat ohi ja te ja teidän miehenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin olette saava silmänne auki ja näkevä mitä te oikeastaan tällä voitatte. Rauhan ja yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun lapset tappelevat, niin kyllä te nämät minun sanani todeksi todistatte. Te ette saa levollista hetkeä, ja lihan sijasta — saatte te tyytyä luihin. Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: 'Herra pastori, ah, mitä pitää meidän tekemän? Meidän miniämme on oikea peto, ei hän tahdo antaa meille palastakaan ruokaa, vaan ajaisi meidät mielellään pois, jos voisi'. Silloin minä olen muistuttava teitä rahoista. Miettikäät siis asiaa niinkauvan kuin vielä on aikaa. Miettikäät hyvin! Hyvästi, Swartin emäntä!"
"Hyvästi, herra pastori! — Niin, se on kyllä totta — se on nyt niinkuin se on ja minun ukkoni ei pidä lukua mistään. Ei hän koskaan sanaakaan sano".
Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja seurasi pappia ovelle.
"Hyvästi, herra pastori!"
Tuskin oli pappi ehtinyt pois, ennenkuin eukko rupesi vihoissaan astumaan edes takaisin lattialla.
"Sehän on merkillistä!" sanoi hän; "ei, tässä asiassa pitää minullakin oleman sanavuoro. Minun ainoa lapseni! Kyllä se vielä saadaan nähdä! Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini ja ainoastaan sen lukkarin sikiön tähden! Ei hän koskaan saa minun poikaani! Ei, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Näin astuskeli eukko jonkun aikaa ympäri huoneessa toruen itsekseen. Hän istahti väliin tuolille ja nousi jälleen ylös; hän avasi oven ja katsahti ulos pihalle, sitten hän taasen sulki oven; hän ei saanut lepoa eikä rauhaa, ja hänen mielensä kävi kovin murheelliseksi.