Kun emäntä näki ettei enää ollut useampia, joiden yli hän saattoi valaa vihaansa, meni hän sisätupaan.
Sappi kiehui hänessä.
Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista ja semmoisesta ja koko ajan oli hän katsonut Swartin emäntään päin, niin että tämä luuli seurakunnan rupeevan kääntämään silmänsä siihen penkkiin päin, jossa hän istui. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt kirkosta keskellä saarnaa.
Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kuuli hän jonkun hiljaa kolkuttavan ovelle.
"Astukaat sisään!" huusi hän.
Ovi aukeni ja sisään astui pastori.
Nytpä eukko sai kiirettä! Hän niiasi syvään ja pyyhki esiliinalla tuolia vieraalle.
"Nyt se jo kelpaa", sanoi hän, "minä tulen kysymään teiltä, mitä elämää te piditte kirkon oven edessä tänään?"
"Elämää? Kirkonoven edessä?" sanoi eukko. "No, ei se ollut mitään. Minä sanoin vaan lukkarin Dorotealle, ettei hän voisi saada Fritsiä sulhaseksi ja ettei hän ollut kyllin hyvä tullakseen sen pojan vaimoksi".
"Olkoon vaikka niinkin", sanoi pappi, "vaikka olen täysin vakuutettu siitä, että te ette voisi saada parempaa miniää. Mutta minä olen tullut tänne varsin toisissa asioissa, enkä puhemiehenä. Minä tahdon vaan puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te piditte kirkonovella tänään, ja jos se tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi. Ettei niin vanha ihminen, kuin te, voi olla häiritsemättä pyhä-rauhaa!"