"Ei", vastasi Witt, "mutta ukko Raabe on kuollut, hän tuli sairaaksi kohta pääsiäisen jälkeen ja haudattiin neljä viikkoa takaperin. Ja Voss ajoi yli poikansa sontarattailla, mutta sitä ei hän voinut välttää, ja Hanno Schmidt seisoi ylhäällä vanhoilla tikapuilla, jotka menivät rikki, niin että hän putosi maahan, mutta hän pääsi vahingosta helpolla. Ja sitten on kuusi talonpoikaa lähtenyt Amerikkaan vaimoineen, lapsineen, ja Mikko Frank ja Hanno Wanderlich ovat vankeudessa lampaanvarkaudesta".

"He varastivat kaksi lammasta ja kuusi karitsaa", lisäsi Swart, "ja sentähden pantiin he kiinni. Ja sitten se tapaus Boltin ja lääninoikeuden välillä".

"Mitäs sinä puhut!" sanoi Witt pidellen takkiaan kiinni etupuolelta, "eihän se ollut lääninoikeus, vaan metsäoikeus. Hän on itse kertonut minulle sen, ja sentähden luulisin tuntevani sen asian".

"Niin, sepä on kaunis juttu se", sanoi Swart. "Näettekös, muutamat meidän kylän miehet tulivat haastetuiksi oikeuteen syystä että olivat olleet luvatta metsässä — ja siinä he olivatkin tehneet väärin, tietysti — ja kun nyt tuomari kuulusteli heitä, niin astuu Bolt sisään maksaakseen vähän rahoja, tämä oli nimittäin juuri veronmaksun aikana. No, tuomari kiroili ja ärjyi tahtoessaan saada miehet tunnustamaan, ja kun he olivat sen tehneet, kutsui hän vanginvartijan esiin ja antoi tämän antaa heille viisikolmatta lyöntiä selkänahalle.

"Kun vanginvartija oli tuossa toimessaan, ajatteli Bolt voivansa mennä tuomarin eteen toimittamaan asiaansa, ja hän meni ja sanoi:

"Minulla olisi tässä…

"Jaa, niin vainkin", keskeytti tuomari hänet. "Tämän tässä minä olin kokonaan unhoittaa, saakoon hänkin rangaistuksensa.

"Mutta siihen ei Bolt tietysti tahtonut suostua.

"Herra tuomari, sanoi hän, minä olen tässä…

"Vai uskallat sinä mukista vastaan? sanoi tuomari — luulenpa että tahdot niskotella esivaltaa vastaan. Anna hänelle viisikolmatta!