"Mutta poika", sanoi Swart, "älä sinä nyt niin julmasti ahdistele häntä, hän ehkä saa hävetä meitä".
"Minkätähden minä saisin hävetä tavatessani vanhat hyvät ystäväni?" sanoi Henrikki. "Ei, kertokaat minulle nyt mitä kotio kuuluu ja mitä on tapahtunut sitten kuin minä läksin pois".
"No, eihän sitä mitään erinomaista kuulu", sanoi ukko Swart, "ihmiset ja eläimet ovat terveet! Herra pastori on terve ja rouva pastorska käy päivä päivältä yhä tukevammaksi ja teidän pieni veljenne Kalle on reipas poika. Tässä eräänä päivänä painiskeli hän pitäjänvoudin Frits'in kanssa ja sai hänen nurin. Ja Lovisa, teidän sisarenne on oikein erinomainen tyttö. Kun minä pari päivää sitten olin lukkarilla, istui hän siellä potsianoa soittaen — lukkarilla on näetten potsiano — ja jos te vaan olisitte kuulleet, kuinka hän osaa soittaa, ja kuinka hän taitaa sormiaan käyttää, se oli aivan ihmeellistä!"
"Kuinka lukkari ja hänen tyttärensä voivat?" kysyi Henrikki.
"Lukkari", vastasi Swart, "hän on aivan sama kuin ennenkin, koulussa hän istuu ja lukee lasten kanssa ja antaa niille selkään, aina sen mukaan kuinka tarvitaan".
"Ja Dorotea?"
"Hän voi hyvin", puuttui Frits äkkiä puheesen, "hän on tullut isoksi ja kauniiksi".
Tätä sanoessaan tuli Frits punaiseksi kuin kukko.
"Poika", sanoi isä, "mitä sinä puhut tytöstä? Luuletko sinä, että herra Henrikki pitää hänestä lukua, hänellä on kyllä muuta ajattelemista! Sinä et todellakaan häpeä laisinkaan! Etkä sinä muuta ajattele, kuin aina vaan lukkarin Doroteaa; jos äitisi tietäisi siitä, niin saisit kyllä muuta kokea".
"No eikö mitään ikävää ole kotona tapahtunut?" puuttui ylioppilas puheesen.