Ukko Swart tunkihe läpi väkijoukon ja rupesi Wittiä lohduttamaan.
"Älä sinä huoli näistä irvistelijöistä", sanoi hän, "tässä olen minä, ja nimeni on Swart, ja hänen nimensä on Witt, ja hyvin tyhmä on se, joka antaa nauraa itseään vasten naamaa. Kukas sille voi auttaa ettei gummi ole niin kestävää kuin lanka ja piki? Älä pidä mitään väliä tästä, naapuri, vaan pane takkisi napit kiinni. Tämä onkin oikein kirottu juttu!"
Tuskin olivat he ehtineet saada tämän housujutun tyydyttävälle kannalle, kun Frits juoksi erään herran luo, joka seisoi toisten joukossa, lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä.
"No, Jumala varjelkoon minua!" sanoi Swart, "nythän sinä tulet hulluksi, poika! Frits, piruko sinua vaivaa?"
Mutta Frits ei kuullut, mitä Swart sanoi, hänellä oli niin paljon puhumista sen vieraan herran kanssa.
"Etkö sinä tunne minua, Henrikki? Ettekö tekään, isä, tunne Henrikkiä? Onhan se pastorin Henrikki! Että minun pitikin tapaaman sinut juuri täällä!"
Nyt tulivat Frits'in seurakumppanit likemmäksi.
Ukko Swart astui etunenässä.
"Ei, hyvät ystävät"/ sanoi hän, "se oli sentään oikea onni, että sinun jaikahihnasi menivät rikki täällä, niin että me saimme tavata pastorin Henrikin!"
Witt teki honööriä toisella kädellään, toisella pidellen takkiaan ympäri vartalonsa, ja Frits puristeli vanhan leikkitoverinsa kättä.