He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet, istahtivat Swart ja Witt sohvaan ja polttivat piippua ruuan päälle, kertoen Henrikille minkätähden he oikeastaan olivat matkalla, sekä selittäen hänelle tuumansa.
"Niin", sanoi Swart, "tämän päivän yli me viivymme täällä, mutta huomenna matkustamme me eteenpäin rautatiellä. Illalla me menemme teaatteriin, ikävä vaan ettei naapuri Witt voi tulla kanssamme. Niin, naura sinä — sinun pitäisi hävetä! Me kyllä kartamme sinua mukaan ottamasta, muuten siitä voisi taas syntyä kaunis juttu".
"Te tarkoitatte housuja", sanoi Henrik, "sen asian minä kyllä järjestän parhaiten päin. Witt on tuleva niin hienoksi, kuin jos hän vasta aivan äsken olisi kömpinyt esiin munasta".
Hän otti vaatekaapistaan esiin housut.
"Jos nämät teitä miellyttävät, Witt", sanoi hän, "niin vetäkäät ne jalkaanne!"
No, Witt veti housut jalkaansa ja seisoi siinä valkoisissa englantilaisissa housuissa niin hienona, kuin jos hän olisi menemäisillään hovitanssiaisiin.
"Hei Witt", sanoi Swart, "sinäpä vasta olet herra! Niin totta se on, että vaatteet tekevät ihmisen. Voisipa luulla sinua prinssiksi!"
Kello oli nyt jo niin paljon, että oli aika lähteä teaatteriin.
Herra Henrikki seurasi heitä teaatterihuoneelle, antoi heille muutamia hyödyllisiä ohjeita ja, kun he olivat saaneet piletit, puristi hän heidän käsiään jäähyväisiksi.
"Nyt täytyy minun sanoa hyvästi", sanoi hän, "minä en, ikävä kyllä, voi seurata teitä teaatteriin, sillä minun täytyy mennä vieraisiin tänä iltana. Sanokaat paljon terveisiä isälleni minulta, ja sanokaat hänelle — että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen puolihullu paljaasta viisaudesta. Sanokaat myös terveisiä lukkarille ja hänen tyttärellensä ja sanokaat, että kun minä tulen kotio syksyllä, toivon saavani tanssia hänen häissään".