— Kutsuiko veli Ivan Dmitrin tänään ravintolaan? — kysyi Aljoša nopeasti.
— Aivan niin.
— Pääkaupunki-ravintolaan, torin varrella?
— Siihen juuri.
— Se on hyvin mahdollista! — huudahti Aljoša hyvin kiihtyneenä. —
Kiitän teitä, Smerdjakov, se on tärkeä tieto, menen heti sinne.
— Älkää ilmiantako, — sanoi Smerdjakov hänen jälkeensä.
— Oi en, minä ilmestyn ravintolaan aivan kuin omia aikojani, olkaa rauhassa.
— Minne te nyt, minä avaan teille portin, — huudahti Maria Kondratjevna.
— Ei, tästä on lyhyempi matka, menen taas aidan yli. Uutinen järkytti hirveästi Aljošaa. Hän lähti rientämään ravintolaa kohti. Silloisessa puvussaan hänen oli sopimatonta mennä ravintolaan, mutta kävi päinsä tiedustella porraskäytävässä ja kutsua heidät ulos. Mutta tuskin hän oli tullut ravintolan kohdalle, kun äkkiä ikkuna avautui ja itse veli Ivan huusi hänelle ikkunasta alas:
— Aljoša, voitko heti tulla tänne luokseni vai etkö? Tekisit suuren palveluksen.