— Minä tulin poikkikadulta säleaidan yli suoraan huvimajaan. Toivon, että te annatte minulle sen anteeksi, — kääntyi hän Maria Kondratjevnan puoleen: — minun piti saada veljeni mahdollisimman pian käsiini.
— Ah, voisimmeko me teihin suuttua, — sanoi Maria Kondratjevna sanojaan venytellen Aljošan anteeksipyynnöstä ihastuneena, — kun Dmitri Fjodorovitškin usein tuolla tapaa tulee huvimajaan, niin emme tiedäkään, kun hän jo istuu huvimajassa.
— Minä etsin häntä nyt kovin, tahtoisin välttämättömästi nähdä hänet tai kuulla teiltä, missä hän nyt on. Uskokaa, että asia on hänelle itselleen hyvin tärkeä.
— Heillä ei ole tapana ilmoittaa meille, — lepersi Maria Kondratjevna.
— Vaikka kävisin täällä vain tuttavuuden vuoksi, — alkoi Smerdjakov taas puhua, — niin he täälläkin ahdistivat minua epäinhimillisesti kyselemällä lakkaamatta herrasta: miten ja millaista heillä mukamas on, kuka tulee ja kuka menee ja mitä muuta vielä voin heille ilmoittaa? Kaksi kertaa uhkasivat minua kuolemallakin.
— Kuinka niin… että kuolemalla? — ihmetteli Aljoša.
— Onko se sitten heille mitään, heidän luonteellaan, jonka laatua itse saitte eilen nähdä. Jos, sanovat he, päästän huomaamatta Agrafena Aleksandrovnan ja hän on täällä yötä — niin minut hän ensimmäiseksi tappaa. Minä pelkään heitä kovasti, ja jos en sitä pelkäisi vielä enemmän, niin minun pitäisi ilmoittaa heistä kaupungin esivallalle. Jumala tietää, mitä kaikkea voivat panna toimeksi.
— Näinä päivinä sanoivat heille: »Survon sinut nuuskaksi», — lisäsi
Maria Kondratjevna.
— No, se puhe nuuskasta voi nyt olla vain juttua… — huomautti Aljoša. — Jos minä saisin hänet nyt heti kohdata, niin voisin sanoa hänelle jotakin tästäkin…
— Ainoa, minkä voin ilmoittaa, — sanoi Smerdjakov äkkiä aivan kuin harkittuaan asiaa, — on tämä. Olen täällä jokapäiväisen naapurituttavuuden vuoksi, ja miksi en täällä kävisi? Toiselta puolen Ivan Fjodorovitš jo varhain tänä aamuna lähettivät minut heidän luokseen heidän asuntoonsa Ozernaja-kadulle ilman kirjettä, jotta Dmitri Fjodorovitš suullisen kutsun mukaan välttämättömästi tulisivat täkäläiseen torin varrella olevaan ravintolaan syömään yhdessä päivällistä. Minä menin, mutta en tavannut Dmitri Fjodorovitšia heidän asunnossaan, mutta kello oli vasta kahdeksan: »Oli», sanovat, »mutta meni jo menojaan», — juuri näillä sanoilla sanoi hänen isäntäväkensä. Tässä on heillä varmaan jokin molemminpuolinen sopimus. Nyt he kenties tällä samalla hetkellä istuvat ravintolassa veljensä Ivan Fjodorovitšin kanssa, koska Ivan Fjodorovitš eivät tulleet kotiin päivälliselle, vaan Fjodor Pavlovitš söivät päivällistä yksinään tunti sitten ja ovat nyt käyneet makuulle. Pyydän kuitenkin hartaasti, että te ette puhuisi heille mitään minusta eikä siitä, että minä ilmoitin, sillä he voivat tappaa ihan syyttä.