Selvisi vielä sekin, että Mitja päinvastoin oli usein sanonut hänelle tämän kuukauden kuluessa, ettei hänellä ollut rahaa kopeekkaakaan. — Odotti yhä saavansa isältään, — lopetti Grušenjka.
— Mutta eikö hän puhunut joskus teidän kuultenne… tai jotenkin sivumennen tai suutuksissaan, — puuttui äkkiä puheeseen Nikolai Parfenovitš, — että hän aikoo tehdä murhayrityksen isäänsä vastaan?
— Oh, puhui! — huokasi Grušenjka.
— Kerran vai useita kertoja?
— Muutaman kerran mainitsi siitä, aina vihapäissään.
— Ja uskoitteko te, että hän sen tekee?
— En, en koskaan uskonut! — vastasi Grušenjka lujasti. — Luotin hänen kunnollisuuteensa.
— Hyvät herrat, sallikaa, — huudahti äkkiä Mitja, — sallikaa sanoa teidän kuultenne Agrafena Aleksandrovnalle vain yksi sana.
— Puhukaa, — suostui Nikolai Parfenovitš.
— Agrafena Aleksandrovna, — lausui Mitja nousten seisomaan, — usko
Jumalaa ja minua: eilen murhatun isäni vereen olen minä viaton!