— Kyllä sitäkin!
— Ähäs! On se elämää! — huokasi mies sydämensä pohjasta.
— Hyvästi, Matvei.
— Hyvästi. Sinä olet mukava nuori herra, eipä muuta.
Pojat jatkoivat matkaansa.
— Se on hyvä talonpoika, — alkoi Kolja puhella Smuroville. — Minä rakastan puhella kansan kanssa ja myönnän mielelläni sen olevan oikeassa.
— Miksi sinä valehtelit hänelle, että meitä lyödään? — kysyi Smurov?
— Täytyihän lohduttaa häntä!
— Kuinka niin?
— Näetkö, Smurov, en minä pidä siitä, että kyselevät, jos eivät ymmärrä ensimmäisestä sanasta. Monelle ei saa ensinkään selitetyksi. Moukan ajatuskannan mukaan koulupoikaa piestään ja täytyy pieksää: mikä koulupoika se muka on, jos häntä ei piestä? Jos minä yhtäkkiä sanon hänelle, että meitä ei piestä, niin hänhän tulee siitä pahoilleen. Muuten sinä et tätä ymmärrä. Kansan kanssa täytyy puhua ymmärtäen.