— Se on, veliseni, nyt Trifon Nikititšin asia eikä sinun.
— Minkä Trifon Nikititšin? — kävi mies Koljan kimppuun hölmön lailla ihmetellen, mutta yhtä vimmastuneena kuin ennenkin. Kolja mittaili häntä arvokkaasti katseellaan.
— Oletko käynyt Voznesenjen luona? — kysyi hän mieheltä ankarasti ja varmasti.
— Minkä Voznesenjen luona? Minkätähden? Ei, en ole käynyt, — ällistyi mies hieman.
— Tunnetko Sabanejevin? — jatkoi Kolja vielä ankarammin ja vielä lujemmin.
— Minkä Sabanejevin? En, en tunne.
— No, hitto sitten kanssasi! — tokaisi äkkiä Kolja ja kääntyen jyrkästi oikealle alkoi nopeasti astella eteenpäin aivan kuin hänen mielestään ei olisi kannattanut puhuakaan sellaisen kollon kanssa, joka ei edes tunne Sabanejevia.
— Odotahan, hei! Mitä Sabanejevia sinä tarkoitat? — selvisi mies hölmistyksestään ja kiihtyi taas. — Mitä hän oikein puhui? — kääntyi hän äkkiä kaupustelijattarien puoleen typerän näköisenä.
Eukot alkoivat nauraa.
— Se on nokkela poika, — lausui yksi heistä.