— Sano minulle nyt, minkä tähden sinä silloin tahdoit lähettää minut
Tšermašnjaan?
— Pelkäsin teidän menevän Moskovaan, ja Tšermašnja on sentään lähempänä.
— Valehtelet, sinä itse kehoitit minua matkustamaan pois: matkustakaa pois, sanoit, syntiä näkemästä!
— Sen minä sanoin silloin ainoastaan ystävyydestä teitä kohtaan ja sydämellisessä uskollisuudessani, aavistaen onnettomuuden tapahtuvan talossa, teitä säälien. Mutta itseäni säälin vielä enemmän kuin teitä. Siksi sanoinkin: matkustakaa pois syntiä näkemästä, jotta te olisitte ymmärtänyt, että talossa tapahtuu pahoja, ja olisitte jäänyt puolustamaan isäänne.
— Olisit sitten sanonut sen selvemmin, hölmö! — kivahti yhtäkkiä Ivan
Fjodorovitš.
— Kuinka minä olisin silloin voinut sanoa selvemmin? Vain pelko puhui minussa, ja tekin olisitte voinut suuttua. Tietysti minä saatoin pelätä, että Dmitri Fjodorovitš tekisivät jonkin skandaalin ja veisivät nuo rahat, koska he pitivät niitä aivan itselleen kuuluvina, mutta kuka tiesi, että asia päättyisi tuollaiseen murhaan? Ajattelin, että he yksinkertaisesti vain anastavat ne kolmetuhatta ruplaa, jotka herralla oli patjan alla, käärössä, mutta he tekivät murhan. Ettehän tekään osannut sitä arvata, herra!
— Jos sinä siis itse sanot, ettei voinut arvata, niin kuinka sitten minä saatoin arvata ja jäädä? Mitä sinä sotket? — lausui Ivan Fjodorovitš ajatuksissaan.
— Siitähän olisitte voinut hoksata kun minä koetin lähettää teidät
Tšermašnjaan tuon Moskovan asemasta.
— Kuinka sen olisi voinut hoksata!
Smerdjakov näytti hyvin uupuneelta ja oli taas noin minuutin verran vaiti.