— Kuule, nämä rahat sinä näytit minulle nyt tietysti saadaksesi minut uskomaan.
Smerdjakov otti rahatukkujen päältä Iisakki Sirinin ja pani sen syrjään.
— Ottakaa nämä rahat mukaanne ja viekää pois, — huokasi Smerdjakov.
— Tietysti vien ne pois! Mutta miksi sinä annat ne minulle, jos olet niitten tähden tehnyt murhan? — sanoi Ivan katsoen häneen hyvin ihmeissään.
— En minä niitä ollenkaan tarvitse, — lausui Smerdjakov väräjävällä äänellä ja viittasi kädellään. — Oli aikaisemmin semmoinen ajatus, että näillä rahoilla aloitan elämän, Moskovassa tai vielä mieluummin ulkomailla, semmoinen haave oli, ja ennen kaikkea sen tähden, että »kaikki on luvallista». Te juuri sen minulle opetitte, sillä paljon te silloin puhuitte minulle tätä: kun ei kerran ääretöntä Jumalaa ole, niin ei ole mitään hyvettäkään eikä sitä silloin ollenkaan tarvitakaan. Niin te puhuitte ihan tosissanne. Niin minä asian harkitsinkin.
— Oman järkesi avulla kai tulit siihen tulokseen? — vääristi Ivan suutaan nauruun.
— Teidän opastuksellanne.
— Nyt siis olet alkanut uskoa Jumalaan, koska annat rahat takaisin?
— Ei, en ole alkanut uskoa, — kuiskasi Smerdjakov.
— Miksi siis annat pois?