— Puolitoista lasia puhdasta spriitä — sepä ei ole ollenkaan huonosti naukattu, vai mitä arvelette? Voi nähdä jo »paratiisin ovet avoimina» eikä vain puutarhaan johtavaa ovea?
Grigori oli yhä vaiti. Yli salin kävi taas naurahdus. Puheenjohtaja liikahti.
— Ettekö tiedä varmasti, — takertui häneen yhä enemmän Fetjukovitš, — nukuitteko te vai ettekö sillä hetkellä, jolloin näitte puutarhaan vievän oven avoimena?
— Seisoin jaloillani.
— Se ei vielä todista, ettette nukkunut (taas kuului naurahduksia salissa). Olisitteko esimerkiksi voinut vastata sillä hetkellä, jos joku olisi kysynyt teiltä jotakin, — no, esimerkiksi sitä, mikä vuosi meillä nyt on?
— Sitä en tiedä.
— Mutta mikä vuosi meillä nyt sitten on, meidän ajanlaskumme mukaan,
Kristuksen syntymästä lukien, ettekö tiedä?
Grigori seisoi hämillään olevan näköisenä ja katsoi jäykästi kiusaajaansa. Näytti todellakin tuntuvan omituiselta, ettei hän tietänyt, mikä vuosi oli menossa.
— Kenties sentään tiedätte, montako sormea on kädessänne?
— Minä olen epävapaa mies, — lausui Grigori yhtäkkiä kuuluvasti ja selvästi, — jos esivalta näkee hyväksi tehdä minusta pilaa, niin minun on se kärsittävä.